maanantai 21. toukokuuta 2012

Reseptiä jakoon


Pikainen päivitys tänne blogin puolellekin. Hiljaista on taas pidellyt. Ei kyllä ole mitään ihmeitä edes tapahtunut. Töissä päivät venyy ja kaikki muu aika menee joko pihalla tai sitten epätoivoiseen yritykseen pitää järjestystä yllä kaaoksessa. Puutarhassa ei ole vielä mitään näytettävää ja sisällä kukaan ei ole ehtinyt edes kääntymään.

Joten pistetään sitten reseptiä jakoon. Se on raparperiaika nääs. Tänään meillä nautiskeltiin ensimmäisestä oman maan raparperipiirakasta. Pellon laidalla, parhaassa mahdollisessa seurassa. Hyvää oli, joten jos intoa riittää niin kokeilkaa tekin. Jotenkin näin se ohje meni:

Taikinaan:
175 g sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus kardemummaa (ei kuulunut alkuperäiseen reseptiin, mutta pakkohan tätäkin oli tuunata)

Täytteeseen:
noin 500 g raparperia
noin 1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Sulata voi taikinaa varten ja anna jäähtyä. Leikkaa sillä aikaa raparperit pieniksi lohkoiksi. Sekoita jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja leivinjauhe kulhossa, kaada joukkoon sulanut rasva. Tyhjennä saman tien suurin osa taikinasta vuokaan (taputtele siis tasaiseksi myös) ja laita taikinan päälle perunajauhot (imevät raparpereistä ylimääräisen nesteen). Laita raparperit vuokaan ja ripottele päälle täytteen sokeri. Murenna loput taikinasta seoksen päälle. Paista vajaan 200 asteen lämmössä 30-40 minuuttia, piiraan tulee olla hyvin paistunut.

Namskis!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta ohjeesta. Blogissani on sinulle jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu! Kiitoksia, olen otettu, vastaillaanpa pikaisesti :)

      Poista