keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Borta bra men hemma bäst

Nämä legoveistokset tervehtivät meitä Billundin Legolandissa. Usko tai älä,
mutta nämä todella on tehty pelkästään legoista!


Terveisiä Tanskasta!

Kotiuduimme eilen kahdeksan päivän Tanskan turneelta. Matkaan sisältyi visiitti koiruuksien kanssa Tanskassa järjestetyssä koirien maailmanvoittajanäyttelyssä, jossa kisasimme omien rekkujemme kanssa perjantaina. Kisat eivät kuitenkaan olleet reissun päätarkoitus, vaan ennen kaikkea leppoisa lomailu - ystäviä tavaten, Legolandissa piipahtaen ja uusia paikkoja tutkien.

Paljon saimme viikkoon mahtumaan, mutta paljon jäi taas näkemättä. Onneksi Tanskassa asuvat ystävämme pitävät huolen siitä, että reissuun pitää lähteä uudestaankin. Tässä muutamia kuvia viikon varrelta.


Menomatkalla kahvittelimme Ruotsin Grännassa, josta tarttui tietysti
mukaan paikallisia herkkuja, polka grisejä.

Ylitimme isoja siltoja: Juutinrauman, Ison-Beltin ja monet pienemmät.
Valtavia rakennelmia, mutta automatkailun kannalta oikein käteviä!

Auton mittariin vierähti viikon aikana noin 2 500 kilometriä.
Pisimmät päivittäiset ajotaipaleet olivat 500-600 kilometriä, siksi että mukana
matkasi myös lapset. Pienet reissumiehet jaksoivat automatkat
erittäin hyvin, yhtään kitinää ei kuulunut!

Asuimme Vejlessä mutta piipahdimme myös muun
muassa Århusissa shoppailemassa.

Legoland oli huippupaikka - myös aikuisille! Olisipa minulla ollut
pikkutyttönä
legoleikeissä tämä Amalieborgin linnan täydellinen legopienoismalli...

Legolandin Vapaudenpatsas oli vaikuttava. Tehty kokonaan legoista, totta kai!

Yövyimme matkan aikana mökkikylissä. Tämä oli
mökkimme paluumatkalla Jönköpingissä.

Ehdimme myös rentoutua ja lomailla. Tässä auringonlasku
Jönköpingistä Vätternin rantatörmältä.


Matka sujui erittäin hyvin ja vietimme mukavia hetkiä ystäviemme kanssa. Totta kai jotain jännitysmomenttiakin matkaan mahtui, niin kuin meille aina käy...

Maanantaina käväisimme vielä Tukholmassa Barkarbyn outlet-kylässä ja satamaa kohti suunnistaessa navigaattorimme sanoi itsensä irti Tukholman iltapäiväruuhkissa. Ei tietenkään kunnollista karttaa matkassa, mutta sen verran kertoi järkikin ettemme ikinä ehtisi ruuhkissa opastettuja reittejä pitkin satamaan. Joten eipä muuta kuin auton nokka kohti Tukholman keskustaa ja siitä sokkona kohti viikkarin terminaalia. Förlåt, kan du hjälpa mig...? kysyimme välillä opastusta satamaan kun omat ideat reitistä loppuivat. Hetken, ihan hetken, käväisi mielessä epätoivo ettemme ikinä ehtisi laivaan. Ja mitä tehdään siinä vaiheessa? Poljetaan autoon lisää kaasua ja purraan hammasta yhteen - suomisisulla selviää!

En ole ikinä kaahannut kaupungissa niin lujaa, niin monia laittomia u-käännöksiä ja kiilauksia tehden... Nöyrimmät pahoitteluni kaikille teille tukholmalaisille, jotka jouduitte ajotapani "uhreiksi"! Loppu hyvin, kaikki hyvin - löysimme sataman peräti 20 minuuttia ennen laivan lähtöä, joten meille jäi suorastaan ruhtinaallisesti ylimääräistä aikaa...

Reissu oli siis oikein mukava, mutta kuten aina - ihanaa oli myös kotiinpaluu. Tämä päivä onkin sujunut taas kotiin asettumisessa ja laukkuja purkaen. Niinhän se on: borta bra men hemma bäst!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen kiviallas nousee

Tästä se lähtee...

... illan saldo: viisi kiveä paikallaan.

Isäntä asettaa, appiukko nostaa.


Esikoinen ajoi hiekkaa ja tasasi pohjat. Hienosti 9-vuotiaalta!

Jee, koneita - juniori on hengessä mukana.

Eläköön nalkutus! Vihdoinkin meillä tapahtuu!

Kauan kaipaamani kivialtaat alkoivat tänään nousta etupihalle sisäänkäynnin yhteyteen. Olen niiiiiin kauan odottanut näitä, joten ihanaa että projekti vihdoin etenee. Hitaasti tosin, koska peräkärryyn voi kerrallaan lastata vain muutaman kiven, jotta traktori jaksaa ajaa kuorman perille asti. Mutta hitaudesta viis tässä vaiheessa - jokainen kivi edistää altaiden rakentamista.
Tämän illan saldona oli viiden kiven asettaminen paikoilleen. Homma jatkuu huomenna illalla, kun saamme haettua lisää kiviä pihaan.

Kuistin molemmille puolille tulee siis noin 4 x 3 metrin kokoiset altaat, joihin ajatuksena on istuttaa erilaisia puolivarjossa viihtyviä perennoja. Maata on kaivettu altaiden pohjalta kerros pois, ja istutusaltaan syvyys on noin puolisen metriä.
Haluaisin altaisiin myös jotain havuja, jotta sisäänkäynti näyttäisi kivalta talvellakin. Askarruttaa vain, että mitä katolta tippuva lumi mahtaa tehdä havuille - katkooko oksat ja kasvit kuolevat pois? Toisaalta lumi kyllä tippuu melko lähelle seinää, joten ehkäpä ainakin kokeilen havujen kestävyyttä.

Nämä kivet ovat aikanaan palvelleet maatilamme renkituvan kivijalkana. Talo purettiin pois jo lapsuudessani 1980-luvulla, mutta kivet jäivät maahan. Tosin niitä on vuoroin kaivettu ylös vanhempieni sekä veljeni pihaprojekteihin, mutta onneksi näitä on vielä jäljellä. Vienona toiveenani on, että niitä vielä löytyisi jonkun verran, sillä visioissani olen rakennellut kivipaaseista yhtä jos toista myös takapihan puolelle... (vink vink mieheni, ei tämä vielä tähän lopu!)

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Unelma täydellisestä pannukakusta ... pihasta puhumattakaan


Käväisin pari vuotta sitten jenkkilässä, jossa hotelliaamiaisella tarjottiin suussasulavia vohveleita, tai pannukakkuja kuten siellä päin sanotaan. Siitä lähtien olen epätoivon vimmalla yrittänyt löytää reseptiä, joka vastaisi edes jossain määrin jenkkiherkkua. Toistaiseksi en ole vielä löytänyt. Kertokaa viisaammat, jos tiedätte mikä on amerikkalaisten pannukakkujen salaisuus? Mitä taikinaan tulee, jotta siitä saadaan niin muhkea ja maistuva? Vai onko salaisuus vohveliraudassa? Meiltä löytyy ihan perusmalli, sellainen pyöreä "prässi" niinkuin Suomessa yleensä on. "Jenkkirauta" oli ihan erilainen hökötys, vai liekö se on hotelleissa ihan omanlaisensa? Jokatapauksessa elämäni maistuvimmat amerikkalaiset pannukakut olen syönyt jossain syvällä Tenneseessä, pienen kaupungin pikkuruisessa hotellissa.

Vohveleista on tullut myös esikoisemme herkkuiltapala. Tänään opettelimme yhdessä niiden paistamista, ja pitihän niitä tietysti maistellakin ihan urakalla. Kermavaahtoa ja hilloa kyytipojaksi, nam!

Täällä blogin puolella on ollut hetken aikaa varsin hiljaista. Elämässä on meillä ollut yhtä ja toista. Päivittäin on touhuttu pihallakin, ja vaikka paljon on tehty niin valmista ei ole tullut oikein mistään. Ainakaan niin nopeasti kuin haluaisin. Miten turhauttavaa - pitäisi olla jo!
Hermoja koetellaan urakalla, sillä vaikka kuinka pihalla touhuaa, tuntuu että aikaiseksi saa vain pieniä plänttejä.

Vähitellen tajuntaani iskee se tylsä realismi, että tässä todella menee se (vähintään) kymmenen vuotta ennen kuin tämä piha näyttää yhtään miltään. Näin jo sieluni silmin itseni nautiskelemassa kello viiden teetä brittiläisessä puutarhassani, jossa ruusut kukkii, pionit tuoksuu ja romanttiset perennapenkit polveilevat rinnettä alas... Yeah right, ei ihan tässä viidakossa vielä muutamaan hetkeen!
Omaa silmääni häiritsee nyt oikein toden teolla kaikki tekemättömät nurkat ja keskeneräiset projektit. Ja samalla tiedän, että ainoa keino millä ne valmistuvat on toimeen tarttuminen entistä rivakammin... Autotallin/varaston loppuun rakentaminen, pihavalaistuksen lisääminen, kaikenlainen nurkkien siivoaminen ja puunaus, hurja määrä erinäisiä istutustöitä... mikä tarkoittaa ensin kaivuutöitä, kivien kuskausta pois tieltä, mullan ajoa... Toisaalta niin mukavia hommia, mutta toisaalta taas niin paljon töitä että mukavuus vaihtuu jo hieman tuskaksi!

Ensi viikolla pihaamme pitäisi vihdoin ilmestyä sellainen härveli, jolla voi nostaa etukuistin kivetyksen viereen tarkoitetut kivipaasit paikalleen (siis heti kunhan kivet ensin haetaan kymmenen kilometrin päästä tontillemme... Mieheni ihmettelee miksi ihmeessä meille pitää hakea lisää kiviä, kun tontti on niitä jo muutenkin täynnä. Vaan ehei - ne kun eivät ole oikeanlaisia kiviä...). Kivistä rakennetaan mullalla täytetyt "altaat", johon istutetaan puolivarjossa viihtyviä perennoja. Tämän projektin pitäisi siistiä huomattavasti pääsisäänkäyntiä, ja siten koko etupihan yleisilmettä (toivottavasti!).
Näin jälkiviisaana voisi todeta, että tämä Kivialtaat etupihalle -projekti olisi pitänyt toteuttaa aivan ensimmäisten joukossa. Nyt olemme rakentaneet lähinnä takapihaa, ja kukas sitä näkee meille tullessa? No ei yhtään kukaan. Tietysti sitä on itse kiva terassilta katsella suihkulähdettä, mutta jokaikinen kerta kun itsekin tulee kotiin, näkee ensimmäiseksi etupihan - josta tulee samantien mieleen keskeneräiset projektit :)

Loppuukohan tämä tekemättömien töiden lista omakotitalon asukkailta koskaan? Siis ikinä milloinkaan? Ja pahaa pelkään, että kun viimeisetkin puskat on kaivettu pihalle paikalleen ja olisi se kauan kaivattu rentoutumisen hetki, iskee inspiraatio ja koko homma alkaa taas alusta... Siinä vaiheessa hyvät ystävät, kytkekää minut kahleilla terassin kaiteeseen älkääkä missään nimessä päästäkö aloittamaan enää yhtään uutta projektia!