torstai 17. helmikuuta 2011

Postilaatikon iloiset yllätykset


Hoitovapaalla ollessa yksi päivän pienistä kohokohdista on postin saapuminen tänne pikkukylän perukoille. Meille päiväposti tulee melko myöhään, yleensä vasta iltapäivällä pikkumiehen päiväunien aikaan. Kun parhaimmassa tapauksessa postin mukana tulee jotain mukavaa luettavaa, pääsee lukemisesta nautiskelemaan vielä teekupin kera ihanassa hiljaisuudessa. Pieniä ovat onnen hetket.

Tällä viikolla postimiehemme on ollut suorastaan anteliaalla päällä. Tiistaina laatikkoon kolahti Teijan Keloranta & Käpälämäki -blogin arvonnassa voittamani ihana palkinto: Cath Kidstonin ihana essu ja soma muistikirja. Kiitos Teija ihanasta palkinnosta! Yleensä minulla ei ole minkäänlaista arpaonnea, joten ilahduin uutisesta kovasti.

Keskiviikkona puolestaan sain postia Wilhelmiinalta Kotiliesi-blogista. Häneltä tilasin todella kauniin New England -tyynynpäällisen. Kiitos Wilhelmiinallekin tästä hienosta, käsityönä tehdystä tyynyliinasta!


Ja kun tällä viikolla on postilaatikkoon kolahtanut vielä uusin Maalaisunelma ja Olivia, niin viikkohan alkaa olla suorastaan täydellinen mitä postin määrään tulee.


 Mukavaa torstaita kaikille lukijoille!

3 kommenttia:

  1. Hih, kiva että löysi perille :)

    Tyyny on kans kiva, tykkään paljon WWilhelmiinan ompeluksista!

    VastaaPoista
  2. Tulisipa minunkin postilaatikkoon tuollaisia ihanuuksia! Meille tulee posti vielä myöhemmin. Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Teija - kiitos vielä! Wilhelmiina on tosi taitava :)

    Tuire- :) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista