tiistai 13. syyskuuta 2011

Näen tähtiä


Ihan aluksi: lupaan kautta kiven ja kannon etten ala vielä syyskuussa vouhkaamaan joulusta. Ihan vielä. Odotan ainakin lokakuulle. Ihan pakko oli kuitenkin tulla kertomaan iloisesta löydöstä, jonka tein kun puolihuolimattomasti selailin Elloksen uutta syyskatalogia. Näin tähtiä. Kirjaimellisesti.
Nimittäin vuosi sitten joulukuussa seikkailin ystäväni kanssa lumupyryisessä Tukholmassa. Yhdessä jos toisessa ikkunassa loisti jättikokoinen, yhdeksällä sakaralla varustettu paperitähti tuikkimassa joulun tunnelmaa. Metsästimme niitä koko päivän, mutta tuntui että ne olivat loppu koko Tukholmasta. Kassiin sujahti muutama pienempi paperinen versio, mutta ei sitä "the tähteä".


Voitte siis arvata, että kun Elloksen sivuilta tupsahti esiin yläkuvassa oleva paperitähti, jonka halkaisija oli 115 cm, niin niitä saattoi ostoskoriin tipahtaa yksi. Tai kaksi.  Ja enhän voinut vastustaa tuota tähtiverhoa (muinoin ostin tälläisen Ikeasta, ja monen vuoden ahkeran käytön jälkeen se viime jouluna simahti ).

Ja jotain uuttakin pitää aina rohkeasti kokeilla! Sitä virkaa toimittaa jalustalla seisova tähti! Pitkään mietin voiko tähti seistä kepin nokassa (nehän roikkuu taivaallakin...), mutta kokeillaan miltä se näyttää.



Tätä tähtikynttiläsysteemiä tuumailin pitkään, mutta ainakaan toistaiseksi se ei tilaukseen päätynyt. Eiköhän meillä jo näy tarpeeksi tähtiä muutenkin?

Tähdellistä viikonjatkoa!

Kuvat: Ellos.fi

1 kommentti:

  1. Heeeei, eilen himoitsin just samoja tähtiä samasta kataloogista! Laitoin kuvaston paperikoriin, mut pitää ehkä nyt kuitenkin viel kaivaa esiin.. ja se keraaminen poro sytytti kans :)

    Teija Kelorannasta

    VastaaPoista