sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Keväthankintoja


Vihdoinkin vaatepostauksia, olkaa hyvä!
Mulla on tällä hetkellä jonkinlainen positiivinen ongelma vaatteiden suhteen. Viime kesän jälkeen elopainosta on lähtenyt pois -12 kg, kiitos uusien ruokailutapojen ja kuntoilun. Se on kuitenkin aiheuttanut sen, että oikeasti ei ole mitään päälle laitettavaa kun kaikki vanhat vaatteet roikkuvat päällä. Housut tulee vetämällä läpi lantiosta ja hame roikkuu polvissa. Noh, en valita, vaan olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä olo on todella paljon virkeämpi ja arjen pyöritystä jaksaa paljon paremmin. Mutta asiaan.

Viime kesän vaatteista on jäljellä siis muisto vain. Ja viime kesän olin siis vielä hoitovapaalla, joten mitään ihmeempiä vaatteita ei edes tullut hankittua. Nyt kuitenkin pitäisi kuoriutua talvikamppeista keväisempiin kuteisiin, ja kaapissa on kevätvaatteiden kohdalla iso lovi: nothing to wear... 

Joitain keväthankintoja on tullut jo tehtyä. H&M:n ja Marnin yhteistyön hedelmistä poimin yläkuvassa näkyvän silkkitopin, joka osoittautui loisto-ostokseksi. Tykkään siitä paljon. Menee töissä bleiskan alla ja vapaalla sitten vaikka kesäterassilla (heko heko, olen kesäterassilla käynyt varmaan edellisen kerran viime vuosituhannella - mutta nyt ei siis ainakaan jää paidasta kiinni!). Stockan kanttistarjouksesta tilasin Unisan ruskeat korkkarit, jotka myöskin päätyvät suoraan lempikenkien listalle. Slimmatut valkoiset, hieman kiiltäväpintaiset housut myös H&M:ltä, olivat ihmeen kivat nekin.


Tuo kuvassa näkyvä Sandin farkkurotsi on ostettu Nectarinesta vuonna 2002. Kyllä, uskokaa pois! Olen käyttänyt sitä hurjan paljon ja aion käyttää edelleen. Työasuksi siitä toki ei ole, mutta vapaalla sitäkin rakkaampi rotsi. Tänä keväänä päivitän sitä tuolla sinivalkoisella neulehuivilla. Kenties valkoiset Converset sopisi myös tyyliin, on nimittäin hankintalistalla...

Takaisin työosastolle. Kuva on karsea eikä anna kunniaa mekolle. Marc O´Polon musteensininen paitismekko on oiva työasu. Istuu päällä mukavasti ja nousee varmaan myös lempivaatteiden listalle. Jos oikein räväkäksi ryhdyn, voisin käyttää sen kanssa tuota pinkkiä puuvillahuivia. Kun talvella julkaistiin kevätmuoti ja näin kaikki ne oranssit ja pinkit, niin vannoin ettei vaatteistani löydy mitään niitä sävyjä. Tässä sitä nyt taas ollaan näiden vannomisten kanssa, kummasti noita väriläiskiä tuntuu vaatekappiin ilmestyvän.

Ensi viikonloppuna fiiilistellään hieman fiinimmissä merkeissä. Töiden puolesta edustetaan Finlandia-talolla iltapukubileissä. Iltapuku löytyi kaapista, asua päivitin huivilla ja hanskoilla. Kaulassa, iltalaukussa ja kengissä kimaltelee muutamia strasseja tuomassa blinglingiä iltaan. Mukaan lähtee oma rakas mies ja firma tarjoaa majoituksen hotellista - luvassa luksusviikonloppu!

4 kommenttia:

  1. Löysin tieni ihan sattumalta

    blogiisi, ja ihastuin saman

    tien!

    Iloista kevään odotusta,

    t. Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Salaisen Puutarhan Emäntä! Ihanaa kun löysit tänne tiesi, tervetuloa!

      Poista
  2. Onnittelut painon pudotuksesta :)! Sen kyllä huomaa oot niin fressin näköinen. Ehkä minäkin joskus kun sais sen sopivan motivaation...

    Ihania vaatteita oot ostanut, mä kävin viimekuussa kaupoilla ja olisin oikeasti halunut väriä elämään mutta väreissä en löytänyt mitään kivaa päälle pantavaa.

    Ooh, oikein iltapuku bileet. Kuulostaapa hyvälle viikonlopulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)Kevään tullen mulle iskee kauhea vaatevimma, kun talven jälkeen haluaa kuoriutua pois talvikamppeista...

      Poista