maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vaaleanpunainen vappu


Vapunaatto on sujunut pihatöissä. Terassit ja parveke saivat painepesurikäsittelyn ja puuöljyä pintaansa. Saman käsittelyn "uhriksi" joutui parvekkeella talven yli majaillut puutarhakalustesetti ja nyt se näyttää kuin uudelta - pitäisi varmaan hieman useammin pistää öljyä kalusteidenkin pintaan...

Eilen kävin puutarhaliikkeessä ja enkä voinut vastustaa ensimmäisten kesäkukkien hankintaa. Nyt saan sitten kantaa niitä sisään ja ulos kunnes ilmat ovat tarpeeksi lämpimät. Vähitellen alkaa etupihan puutarhasuunnitelmien palasetkin loksahtelemaan kohdalleen, postailen niistä erikseen tässä joku päivä. Hurjasti työtä on tiedosssa kesän ajaksi. Luulenpa, että kun syyskuu koittaa, niin odotan syksyn pimeitä iltoja enemmän kuin innolla tämän työleirikesän jälkeen...

Sisällä olisi kiva ehtiä jossain vaiheessa sisustamaan kesäisempää ilmettä. (Missä vaiheessa - se ei ole ihan vielä selvinnyt...) Toistaiseksi mustat Ektorpin päälliset ovat vielä saaneet olla sohvien yllä, sillä mutavellinä ollut piha ei houkutellut laittamaan valkoisia päällisiä paikoilleen - kiitos lapsien ja koirien... Tilasin Wilhelmiinalta pari kivaa kesäistä juttua ja ensi viikonlopuksi on tiedossa ystäväni kanssa perinteinen "keikka", jonka aikana toivottavasti pääsemme käväisemään myös parissa kivassa sisustuskaupassa. Eiköhän niiden avulla se kesä koita pikkuhiljaa tänne sisällekin. Tuntumaa otin kesäisempiin sävyihin heittämällä vaaleanpunaisen pöytäliinan ja kynttilät keittiöön. Ja vappupalloissahan on suorastaan herkulliset värit :)

Nyt on aika siirtyä vapun viettoon ja grillin ääreen. 

Iloista vappua kaikille!



2 kommenttia:

  1. Odotan jo kovasti viikonlopun reissua! Hauskaa Vappua teille kaikille! Kiitos vielä elisestä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos visiitistä ja tervetuloa uudelleen :) Viikonloppua odotellessa! ;)

    VastaaPoista