keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Borta bra men hemma bäst

Nämä legoveistokset tervehtivät meitä Billundin Legolandissa. Usko tai älä,
mutta nämä todella on tehty pelkästään legoista!


Terveisiä Tanskasta!

Kotiuduimme eilen kahdeksan päivän Tanskan turneelta. Matkaan sisältyi visiitti koiruuksien kanssa Tanskassa järjestetyssä koirien maailmanvoittajanäyttelyssä, jossa kisasimme omien rekkujemme kanssa perjantaina. Kisat eivät kuitenkaan olleet reissun päätarkoitus, vaan ennen kaikkea leppoisa lomailu - ystäviä tavaten, Legolandissa piipahtaen ja uusia paikkoja tutkien.

Paljon saimme viikkoon mahtumaan, mutta paljon jäi taas näkemättä. Onneksi Tanskassa asuvat ystävämme pitävät huolen siitä, että reissuun pitää lähteä uudestaankin. Tässä muutamia kuvia viikon varrelta.


Menomatkalla kahvittelimme Ruotsin Grännassa, josta tarttui tietysti
mukaan paikallisia herkkuja, polka grisejä.

Ylitimme isoja siltoja: Juutinrauman, Ison-Beltin ja monet pienemmät.
Valtavia rakennelmia, mutta automatkailun kannalta oikein käteviä!

Auton mittariin vierähti viikon aikana noin 2 500 kilometriä.
Pisimmät päivittäiset ajotaipaleet olivat 500-600 kilometriä, siksi että mukana
matkasi myös lapset. Pienet reissumiehet jaksoivat automatkat
erittäin hyvin, yhtään kitinää ei kuulunut!

Asuimme Vejlessä mutta piipahdimme myös muun
muassa Århusissa shoppailemassa.

Legoland oli huippupaikka - myös aikuisille! Olisipa minulla ollut
pikkutyttönä
legoleikeissä tämä Amalieborgin linnan täydellinen legopienoismalli...

Legolandin Vapaudenpatsas oli vaikuttava. Tehty kokonaan legoista, totta kai!

Yövyimme matkan aikana mökkikylissä. Tämä oli
mökkimme paluumatkalla Jönköpingissä.

Ehdimme myös rentoutua ja lomailla. Tässä auringonlasku
Jönköpingistä Vätternin rantatörmältä.


Matka sujui erittäin hyvin ja vietimme mukavia hetkiä ystäviemme kanssa. Totta kai jotain jännitysmomenttiakin matkaan mahtui, niin kuin meille aina käy...

Maanantaina käväisimme vielä Tukholmassa Barkarbyn outlet-kylässä ja satamaa kohti suunnistaessa navigaattorimme sanoi itsensä irti Tukholman iltapäiväruuhkissa. Ei tietenkään kunnollista karttaa matkassa, mutta sen verran kertoi järkikin ettemme ikinä ehtisi ruuhkissa opastettuja reittejä pitkin satamaan. Joten eipä muuta kuin auton nokka kohti Tukholman keskustaa ja siitä sokkona kohti viikkarin terminaalia. Förlåt, kan du hjälpa mig...? kysyimme välillä opastusta satamaan kun omat ideat reitistä loppuivat. Hetken, ihan hetken, käväisi mielessä epätoivo ettemme ikinä ehtisi laivaan. Ja mitä tehdään siinä vaiheessa? Poljetaan autoon lisää kaasua ja purraan hammasta yhteen - suomisisulla selviää!

En ole ikinä kaahannut kaupungissa niin lujaa, niin monia laittomia u-käännöksiä ja kiilauksia tehden... Nöyrimmät pahoitteluni kaikille teille tukholmalaisille, jotka jouduitte ajotapani "uhreiksi"! Loppu hyvin, kaikki hyvin - löysimme sataman peräti 20 minuuttia ennen laivan lähtöä, joten meille jäi suorastaan ruhtinaallisesti ylimääräistä aikaa...

Reissu oli siis oikein mukava, mutta kuten aina - ihanaa oli myös kotiinpaluu. Tämä päivä onkin sujunut taas kotiin asettumisessa ja laukkuja purkaen. Niinhän se on: borta bra men hemma bäst!

1 kommentti:

  1. Ihana kuulla Tanskanmatkailusta, meillä on se siis edessä heinä-elokuun vaihteessa :) Mekin yövytään lähinnä mökkikylissä, ja täytyy toivoa, että navigaattori pelittää koko matkan.. Vaikka toki karttakin pitää olla!

    VastaaPoista