Näen tähtiä

Ihan aluksi: lupaan kautta kiven ja kannon etten ala vielä syyskuussa vouhkaamaan joulusta. Ihan vielä. Odotan ainakin lokakuulle. Ihan pakko oli kuitenkin tulla kertomaan iloisesta löydöstä, jonka tein kun puolihuolimattomasti selailin Elloksen uutta syyskatalogia. Näin tähtiä. Kirjaimellisesti.
Nimittäin vuosi sitten joulukuussa seikkailin ystäväni kanssa lumupyryisessä Tukholmassa. Yhdessä jos toisessa ikkunassa loisti jättikokoinen, yhdeksällä sakaralla varustettu paperitähti tuikkimassa joulun tunnelmaa. Metsästimme niitä koko päivän, mutta tuntui että ne olivat loppu koko Tukholmasta. Kassiin sujahti muutama pienempi paperinen versio, mutta ei sitä "the tähteä".

Voitte siis arvata, että kun Elloksen sivuilta tupsahti esiin yläkuvassa oleva paperitähti, jonka halkaisija oli 115 cm, niin niitä saattoi ostoskoriin tipahtaa yksi. Tai kaksi.  Ja enhän voinut vastustaa tuota tähtiverhoa (muinoin ostin tälläisen Ikeasta, ja monen vuoden ahkeran käytön jälkeen se viime jouluna simahti ).

Ja jotain uuttakin pitää aina rohkeasti kokeilla! Sitä virkaa toimittaa jalustalla seisova tähti! Pitkään mietin voiko tähti seistä kepin nokassa (nehän roikkuu taivaallakin...), mutta kokeillaan miltä se näyttää.

Tätä tähtikynttiläsysteemiä tuumailin pitkään, mutta ainakaan toistaiseksi se ei tilaukseen päätynyt. Eiköhän meillä jo näy tarpeeksi tähtiä muutenkin?

Tähdellistä viikonjatkoa!

Kuvat: Ellos.fi

Ruuhkavuosista päivää



Viime aikoina on pitänyt tehdä yhtä jos toista. Nimenomaan pitänyt. Päivittää blogia, harrastaa, sisustaa, touhuta puutarhassa, tehdä niitä kivoja juttuja. Mitä on sitten tehty? Töitä, töitä ja kotitöitä. Onko muka työnteko aina ollut tälläistä? Unohtuiko tuossa äitiysvapaan aikana tämä arkirealismi näin totaalisesti?Sitä yrittää epätoivon vimmalla ehtiä hakemaan lapsen päivähoidosta sovittuna aikana (useimmin sekin on ulkoistettu isovanhempien hommaksi), tekee ruuat ja hoitaa kotityöt - ja hups, se päivä ja viikko olikin sitten siinä.

Jottei tämä postaus nyt olisi ihan pelkkää valivalia, niin täytyy tunnustaa että työssä on meneillään isoja ja mielenkiintoisia projekteja, joiden parissa on mukava touhuta. Päivät sujuvat niiden parissa vauhdilla. Täytyisi vaan muistaa välillä vetää henkeä, jotta jaksaa arjen pyöritystä.

Eiliseen päivään antoi virtaa ihanan kuulas syysaamu. Aamuauringon kirkkaat säteet, raikas ilma, pieni hetki aamuisella pihalla kun usva haihtuu ja päivä valkenee. Pieniä, tärkeitä asioita.

Back in business

Kaksi viikkoa töitä takana kahden vuoden kotonaolon jälkeen. Töihinpaluu sujui oikeastaan aika helposti. Mulla on varmaan päällä sellainen ekaluokkaisen "koulussa on kivaa" -euforia: kivaa olla töissä, kivaa miettiä työjuttuja, kivaa lähteä aamulla työvaatteissa töihin, kivaa nähdä työkavereita - kivaa sitä ja kivaa tätä. Ehkä kivaa niin kauan kunnes syksy painaa todenteolla päälle? Työmielessä luvassa on erittäin haastava ja kiireinen syksy. Kivaa? En tiedä.
Ainoa "ei kiva" -juttu on jättää juniori aamuisin hoitopaikkaan, jonne se jää edelleen itkemään äidin (tai iskän) lähdettyä töihin. Toisaalta jälleennäkeminen iltapäivällä on sitäkin riemuisampi. Ehkä eronkyyneliinkin tottuu joskus - niin äiti kuin poikakin.

Tänään töistä kotiuduttuani pistin merkille, että erilaiset työ-aiheiset asiat ovat kummasti hiipineet kotiimme. Makuuhuone on täynnä erilaisia työvaatteita, joita aamukiireessä mallailen päälle. Vaikka omasta mielestäni hankin niitä kesän mittaan ihan riittävästi, niin karu totuus on etteivät ne riitä alkuunkaan. Ensi viikoksi pitäisi jostain taikoa jakku/housupuku ja asiakastilaisuutta varten golfkentälle sopivat vermeet (...enkä mä edes pelaa golfia, miettikääpä sitä) ja syksyn mittaan tarvitsee yhtä jos toista. Mun työvaatekaappi on niin "soooo last season", mitä businesspukeutumiseen tulee...

Toinen asia mitä meillä lojuu tätä nykyä pöydillä, on erilaiset työkännykät, työavaimet, (työ)henkilökortit, työkalenterit... Mieheni pitää omansa kiitettävästi järjestyksessä, mutta jostain syystä mulla on näköjään jokin pakottava tarve levittää niitä ympäri kämppää.

Lisäksi löytyy (työ)läppärisalkkuja, työlaukkuja... Molemmat vetelevät viimeisiään, läppärilaukusta hajoaa vetoketju ja työlaukku vaan on muuten liian pieni kaikille papereille. Hankintalistalle siis nekin. Mutta oikeastaan - sekin on kivaa, eikös?

Kivaa viikonloppua!

(Todella) Laiskan naisen kesäkakku

Hengissä ollaan vaikka hiljaista pitää. Vietän viimeistä hoitovapaaviikkoa ennen ensi maanantaina koittavaa töihinpaluuta kahden vuoden jälkeen. Haikea olo, kertakaikkiaan. Toisaalta mukavaa palata ns. ihmisten ilmoille töiden pariin, toisaalta superhaikeaa pistää pikkumies päivähoitoon.

En tiedä mikä mut saa kuvittelemaan, ettei elämää olisi töihinpaluun jälkeen. Sellaisella vauhdilla yritän järjestellä asioita, jotta elämä sujuisi mahdollisimman helposti. Lapsille on jemmattu alennusmyynneistä vaatetta tyyliin "kun sitten lähdette hoitopaikasta retkeilemään napajäätikölle, niin tässä tarpeeksi vaatetta sitä silmällä pitäen...". Oma vaatekaappi on kokenut erittäin mieluisia täydennyksiä (no more shoes please - vai voiko kenkiä koskaan olla tarpeeksi?). Muutenkin kaikenlaisia elämää helpottavia juttuja on järjestelty, niistä ajattelin bloggailla jossain vaiheessa tarkemmin.

Noniin, mennäänpä vihdoin asiaan. Nimittäin siihen kakkuun.

Jossain kaiken "sohaamisen" (termi jolla mieheni monesti kutsuu puuhiani, vapaasti suomennettuna kymmenen asian tekeminen yhtä aikaa ja mutkien oikominen suoraksi) välissä ehdin tekemään kuvassa näkyvän "kakun". Tosin eipä se mikään suuri urakka ollut, jonkinasteinen pikakyhäelmä kuuluisasta pappilan hätävarasta. Ja koska kyseessä on siis todella laiskan naisen kakku, on kakussa käytetty kakkupohjakin hankittu kaupan hyllyltä eikä suinkaan itse leivottu. Näin se menee:

Hanki kakkupohja kaupasta tai leivo itse kääretorttupohja (jos olet todella viitseliäs)
Kaiva kaapista kaikki jämähillot ja muut mahdolliset herkut mistä haluat päästä eroon (sorry teille, jotka tätä söitte, kyllä ne päiväykset oli vielä ihan ok...)
Pilko kakku/kääretorttupohjasta sopivia lohkoja kulhon pohjalle, laita välikerrokseen aina jotain "täytettä" (hilloja, marjoja, jäätelöä, kermavaahtoa - what ever nyt sattuu kaapista löytymään)
Päällimmäiseksi kerrokseksi vaikkapa kermavaahtoa tai jotain millä "naamioit" koko komeuden. Ulkonäkö ei ehkä ole kondiittoritasoa, mutta maku korvaa pienet kauneusvirheet.

Voilá - kakku on valmis!

Olohuoneen kesätunnelmia

Pari kuvaa olkkarista. Sitähän täällä ei olekaan juuri kuvailtu :) No totuus on, että taitaa olla ainoa huone joka on edes jossain kesäkuosissa... Olen ollut hämmentävän laiska sisustaja tänä kesänä kun suurin osa ajasta on kulunut pihatöissä. Toisekseen juniori on juuri siinä iässä, että mikään ei pysy pöydillä paria sekuntia pidempään, joten kovin paljon asetelmia en viitsi näperrellä. En yksinkertaisesti jaksa aina olla vahtimassa pikkuherran kolttosia.

Tyynyissä mennään tällä hetkellä kesäisen hempeillä sävyillä. Vaaleansiniset koordinaattityynyt sekä  raitatyyny Wilhelmiinalta, samoin kun pöydällä olevat pienet tähtitarjottimet.

Sivupöydällä alehankintana ostettu rottinkivalaisin. Kukahan huomaisi suoristaa varjostimen?

Iltojen pimetessä tulee varmaan taas touhuttua enemmän sisällä. Pari kivaa juttua tilasin syksyä silmällä pitäen, kuvia niistä sitten myöhemmin. Ja hei, kohta voi taas alkaa polttaa kynttilöitä! Näillä helteillä ei ole sitä  tullut juuri tehtyä, pahimmillaan meillä oli sisällä 35 astetta... Vaikka auringosta ja lämmöstä pidänkin, alkoi se olla jo hiukan liikaa kun ei sisälläkään päässyt yhtään suojaan, aurinko kun porottaa tähän rinteeseen aamusta iltaan. Siitä huolimatta - nautitaan kesästä niin kauan kuin sitä kestää!

Kesäiltoina...

... on kelluttu peilityynen järven lämpimässä vedessä...
(naapurikylässä on ihana ranta)

... on leikitty rantahiekassa ja polskittu iskän käsivarsilla...
(huomatkaa liekkisimmarit, väärinpäin ja liian isona, mutta se ei menoa hidasta...)

... on ihailtu hienoa juhannuskokkoa... 

... ruokittu jälkikasvua mansikoilla ja jäätelöllä...
(äidille isoin pala!)

... on ihasteltu milloin pilviä, milloin aurinkoa...

... ja tehty ankaraa ajatustyötä terassilla... 

("siis kuinka monta koivua tästä oikein vielä pitää kaataa...")

... nautittu kesäyön hiljaisuudesta hyvän viinilasillisen kera 

(tai hiljaisuus ja hiljaisuus, ei lasketa tsiljoonan hyttysen ininää eikä päässä soimaavaa ääntä "tolle metsänreunalle pitäis tehdä jotain"...)

 Näin se kesä soljuu eteenpäin. Nopeasti ja toisaalta niin ihanan rauhallisesti. 

Yritän palata tietokoneen ääreen silloin tällöin, nyt päivitystahti yhtä verkkaista kun elämä.

Pionihuumaa ja orastava vaateongelma

Pioni siellä, pioni täällä. Sisällä ja ulkona, maljakossa ja kukkapenkissä. Nyt on se aika vuodesta, joka saa kaltaiseni pionihullun sekaisin. Hurmaava tuoksu ja kuvankauniit kukat. Ei voi kun vain ihastella. Ja nuuhkia. Ja toivoa että niiden kukinta kestäisi mahdollisimman kauan.

Mitä muuta täällä on tehty kuin nuuhkittu pioneja? Pihalla on 24/7 -työleiri, kun epätoivon vimmalla raivaan metsiköstä jonkinlaista oleskelupihaa. Säännöllisin väliajoin iskee epätoivo ("tästä mitään tule..."), joka vaivihkaa vaihtuu hetkittäiseksi uskoksi touhuun ("ehkä sittenkin joskus..."). Ja sitten tulee maaninen *bling*, uusi jär-jet-tö-män hie-no kuningasajatus: suunnitelmat uusiksi ja uutta kuoppaa kaivamaan vanhan jäädessä puolitiehen.

Myönnetään. Tiukka suunnitelmallisuus auttaisi ja nopeuttaisi hommaa huomattavasti. Asiaa ei missään nimessä auta kärsimätön luonteenlaatuni, kaikki pitäisi saada valmiina mielummin jo eilen -oireyhtymä, piirre, joka ei oikein sovi puutarhanhoitoon. Mikähän lannoiteseos kasvattaisi puutarhurin kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä kera henkisen kasvun?

Ja vaikka kesää on vielä edessä, niin minulla katse kääntyy vähitellen jo elokuuhun. Postiluukusta tupsahtanut päätös juniorin päivähoitopaikasta herätti viimeistään siihen todellisuuteen, että elokuun alusta arki muuttuu töihinpaluun koittaessa hyvin radikaalisti.
Ja mitä miettii blondi? Ehei, ei sitä miten pienokainen selviää päivähoidon julmassa maailmassa tai miten esikoinen herää kouluaamuina ja ehtii taksiin. Nou nou. Kyllä ne selviää, ovat reippaita poikia molemmat.

Tämän blondin suurin huoli asiassa on näinkin syvällinen: apua, mulla ei ole mitään työvaatteita... Jep, tätä suurta dilemmaa olen pohtinut kerran jos toisenkin kukkapenkkejä kuopsuttaessani. Bisnespukeutuminen on vaatekaapissani enää haalea muisto, ja tilalle on tullut pihatöissä rähjääntyneitä farkkuja ja hiekkalaatikolla kulahtaneita paitoja... Tarttis selvästi tehrä jotain! Luulen, että tämä asia ei ole vielä loppuunkäsitelty bloginkaan puolella...