Loppu ja alku

Kuten täällä vallinneesta hiljaisuudesta voi päätellä, Elämää Kanteleella sulkee ovensa tältä erää. Jatkan blogia uudessa osoitteessa, uudella innolla ja laajemmalla aiheskaalalla kuin täällä. Osoite on jatkossa myös hieman anonyymimpi. Kiitos kaikille mukanaolleille, tervetuloa uuden blogin pariin jos sinne tienne löydätte. Ja te tutut lukijat, tiedätte mistä osoitteen kysyä :)

Ihanaa kesän jatkoa teille kaikille!

Haastetta ja pari kuvaa kuistilta

Olenko muistanut kertoa, että meidän lasikuisti valmistui tammikuun lopussa? Tässä esimakua tunnelmista, ei tullut valkoista lasikuistia - tuli viime hetken inspiraatiossa tumman harmaa :) Sisustus odottelee, köh, tekijäänsä, joten kuvia tulee jossain vaiheessa lisää... tai heti kun me saadaan vaatekaapit (...tilattua...)... vähän vaiheessa tämä(kin) projekti...

Ihana Wilhelmiina Kotiliesi-blogista heitti minua seuraavalla haasteella, joten tässä tulee vastauksia kysymyksiin:

1. Elätkö unelmaasi vai unelmoitko elämääsi?

Elän unelmaani. Olen saanut elämältäni enemmän kuin uskalsin toivoa ja tunnen siitä syvää ja nöyrää kiitollisuutta. Kaksi ihanaa poikaa, rakkaan aviomiehen, joka on samalla rakastettuni, sielunkumppanini (ja joskus myös taisteluparini *hih*). On perhe, joka on seissyt rinnalla aina kun tarvitaan, on ystävät joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Terveyttä ja työtäkin löytyy. Mitäpä sitä ihminen voisi enää muuta toivoa? Mistään extremestä en ole koskaan unelmoinut.

2. Mikä eläin on lähinnä sydäntäsi?

Ei epäilystäkään, koirat. Ne ovat olleet sydämessä lapsuudesta lähtien ja pysyvät siellä visusti vastedeskin. Toinen eläin mikä tekisi mieli sanoa, on hylkeet. Ne ovat sympaattisen näköisiä pylleröitä ja niillä on jollain tapaa viisas katse :)

3. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?

Lentoemäntä, kuten varmaan monella muullakin tytöllä. Nyt kun seuraa uutisointia Finnairin tapahtumista, niin voinen olla tyytyväinen että tuli tehtyä täysin toisenlainen uravalinta! Reilu kymmenisen vuotta sitten naapurissani asui ihka oikea lentoemäntä, joka torppasi haavekuvat haikaillessani hänen reissujensa perään näin: " Sehän on vain tarjoilua älyttömän ahtaissa tiloissa". Joten viimeistään siinä vaiheessa karisi glamour ammatin ympäriltä! Toinen (käsittämätön) haaveammatti lapsuudesta on vientisihteeri. En kyllä yhtään ymmärrä mistä se tuli päähäni, tuskin edes tiesin mitä ne tekevät. En puhu kieliä mitenkään erityisesti enkä taatusti ole järjestelmällistä sihteerityyppiä en sitten alkuunkaan...

4. Mitä pelkäät?

Käärmeitä. Inhoan, kammoan, pelkään - yli kaiken. 

5. Uskotko enkeleihin?

Jollain tasolla kyllä. Uskon, että jokaisella on polkunsa tukena jokin, joka johdattelee elämässä oikeaan suuntaan kun siihen luottaa ja uskoo. Joskus vaatii vaan taitoa nähdä minne elämä ohjaa. Jonkinasteinen mottoni on aina ollut "elämä kannattelee", ja hämmentävää kyllä - niin se tekee!   

6. Musta vai valkoinen?

Valkoinen. Se rauhoittaa mielen, tuo tasapainon kaaokseen ja valoa pimeään.

7. Mikä on horoskooppimerkkisi ja kuvaako se sinua?

Vaaka. Ja kyllä siitä paljon yhtäläisyyksiä löytyy. Vaakakupit heiluvat välillä vimmatusti ylös ja alas kunnes löytyy tasapaino. Kaunosieluinen esteetikko, jolle päätösten teko on joskus tuhottoman vaikeaa. Toisaalta varsinainen jääräpää, kun vihdoin saan päätöksen tehtyä.

Touhuan paljon ja päässä pursuaa miljoona ideaa, mutta käytännön toteutus onkin sitten toinen juttu. Pääsääntöisesti väitän olevani iloinen ja peruspositiivinen optimisti, joka nautiskelee elämästään täysin siemauksin arkistenkin asioiden keskellä. Selvää vaaka-aineista, olettaisin!

8. Oletko urbaani cityihminen vai nautitko maaseudun rauhasta?

Ehdottomasti täysin lande. Asuin vajaat kymmenen vuotta Helsingissä, enkä koskaan kotiutunut siihen kivikylään. Siellä on ihana käydä ja nauttia hulinasta päivän verran, mutta sen jälkeen kaipaan jo maaseudun rauhaan. Täällä hiekkateitä tallatessa ja linnunlaulua kuunnellessa tunnen olevani kotonani. Täällä on juureni, tänne minä kuulun.

9. Minkä taidon haluaisit opetella?

Laulamisen. Olisi kivaa jos osaisi laulaa luikauttaa edes suurin piirtein nuotin mukaan. Mutta minä en todellakaan ollut paikalla kun laulajan geenejä jaettiin...
Toinen (hyödyllisempi) taito olisi järjestelmällisyyden opettelu. Tarkoitan tällä nimenomaan asioiden järjestelmällisyyttä, tavarat meillä pääsääntöisesti on siellä missä niiden kuuluukin olla (vai mitä rakas mieheni, oliko ne kadonneet kenkäsi mahdollisesti kenkäkaapissa....?). Myönnän olevani mestari lykkäämään "ikäviä hommia" huomiseen, mistä seuraa tietysti pitkällä tähtäimellä iso liuta tekemättömiä töitä, jotka pitää sitten hoitaa viime tipassa kuntoon kertarysäyksellä. Ei kivaa.

10. Kenet tahtoisit tavata?

Tämä oli tosi vaikea! Tähän voisi äkkiseltään vastata jonkun George Clooneyn, mutta mitä ihmettä mä sen kanssa juttelisin? Ihan heti en keksi. Sen sijaan jos voisi tehdä aikamatkan menneisyyteen, voisi olla mielenkiintoista tavata vaikka John F Kennedy. Tai miksei myös Obaman pariskunta. Joku sellainen karismaattinen "uuden ajan airut", joka on omalla työllään tai olemuksellaan jollain tapaa vaikuttanut historian kulkuun.

11. Minkä asian muuttaisit maailmassa?

Jos saisin valita vain yhden asian, niin poistaisin kaikki mahdolliset lapsiin kohdistuvat julmuudet maailmasta. Jokaiselle lapselle pitäisi suoda mahdollisuus elää elämänsä onnellisten tähtien alla. Sitä kautta ehkä maailmastakin rakentuisi palanen kerrallaan parempi paikka. Ideaalitilanteessa tietysti olisi maan päällä rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Ja siihen meistä jokainen voi vaikuttaa oman elämänsä kautta, eikös vain?

Reseptiä jakoon

Pikainen päivitys tänne blogin puolellekin. Hiljaista on taas pidellyt. Ei kyllä ole mitään ihmeitä edes tapahtunut. Töissä päivät venyy ja kaikki muu aika menee joko pihalla tai sitten epätoivoiseen yritykseen pitää järjestystä yllä kaaoksessa. Puutarhassa ei ole vielä mitään näytettävää ja sisällä kukaan ei ole ehtinyt edes kääntymään.

Joten pistetään sitten reseptiä jakoon. Se on raparperiaika nääs. Tänään meillä nautiskeltiin ensimmäisestä oman maan raparperipiirakasta. Pellon laidalla, parhaassa mahdollisessa seurassa. Hyvää oli, joten jos intoa riittää niin kokeilkaa tekin. Jotenkin näin se ohje meni:

Taikinaan:
175 g sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus kardemummaa (ei kuulunut alkuperäiseen reseptiin, mutta pakkohan tätäkin oli tuunata)

Täytteeseen:
noin 500 g raparperia
noin 1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Sulata voi taikinaa varten ja anna jäähtyä. Leikkaa sillä aikaa raparperit pieniksi lohkoiksi. Sekoita jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja leivinjauhe kulhossa, kaada joukkoon sulanut rasva. Tyhjennä saman tien suurin osa taikinasta vuokaan (taputtele siis tasaiseksi myös) ja laita taikinan päälle perunajauhot (imevät raparpereistä ylimääräisen nesteen). Laita raparperit vuokaan ja ripottele päälle täytteen sokeri. Murenna loput taikinasta seoksen päälle. Paista vajaan 200 asteen lämmössä 30-40 minuuttia, piiraan tulee olla hyvin paistunut.

Namskis!

Pari kuvaa parvekkeelta

Meillä ei juurikaan vappua ehditty viettää, mitä nyt piipahdimme mummilassa vappusimalla ja munkeilla. Päivä kului pihatöitä tehden. Sommittelimme pihasuunnitelmien mittasuhteita pihallemme ja mietimme missä järjestyksessä mikäkin homma pitäisi aloittaa. Ja tietysti vapun kunniaksi kannettiin puutarhakalusteet pihalle.

Meillä on parveke ollut viime kesinä aivan minimaalisen pienellä käytöllä. Se on kuitenkin aika kiva paikka, aurinko paistaa puolesta päivästä iltaan asti ja näkymät ovat mäen päältä pitkälle. Tänä kesänä ajattelimme vähän panostaa enemmän sen käyttöön. Raahasin sinne vanhat rottinkituolit, joita ei haittaa vaikka sade niitä vähän piiskaisi. Käsittelin puuöljyllä lattian ja kalusteet ja kannoin ensimmäiset kukat ikkunalaudoille. Ja tälläiseltä siellä nyt näyttää, mitään uutta ei ole sinne hankittu vaan vanhoja tavaroita pyöritelty uusille paikoille.

Ehkäpä täällä nyt malttaisi istua vaikka illalla, kun lapset ovat nukahtaneet ja haluaa hetken latailla akkuja päivän päätteeksi.

Ihanaa, nyt on toukokuu. Se tarkoittaa ihan oikeasti, että kesä on ihan kohta täällä!

Vaaleanpunainen vappu

Vapunaatto on sujunut pihatöissä. Terassit ja parveke saivat painepesurikäsittelyn ja puuöljyä pintaansa. Saman käsittelyn "uhriksi" joutui parvekkeella talven yli majaillut puutarhakalustesetti ja nyt se näyttää kuin uudelta - pitäisi varmaan hieman useammin pistää öljyä kalusteidenkin pintaan...

Eilen kävin puutarhaliikkeessä ja enkä voinut vastustaa ensimmäisten kesäkukkien hankintaa. Nyt saan sitten kantaa niitä sisään ja ulos kunnes ilmat ovat tarpeeksi lämpimät. Vähitellen alkaa etupihan puutarhasuunnitelmien palasetkin loksahtelemaan kohdalleen, postailen niistä erikseen tässä joku päivä. Hurjasti työtä on tiedosssa kesän ajaksi. Luulenpa, että kun syyskuu koittaa, niin odotan syksyn pimeitä iltoja enemmän kuin innolla tämän työleirikesän jälkeen...

Sisällä olisi kiva ehtiä jossain vaiheessa sisustamaan kesäisempää ilmettä. (Missä vaiheessa - se ei ole ihan vielä selvinnyt...) Toistaiseksi mustat Ektorpin päälliset ovat vielä saaneet olla sohvien yllä, sillä mutavellinä ollut piha ei houkutellut laittamaan valkoisia päällisiä paikoilleen - kiitos lapsien ja koirien... Tilasin Wilhelmiinalta pari kivaa kesäistä juttua ja ensi viikonlopuksi on tiedossa ystäväni kanssa perinteinen "keikka", jonka aikana toivottavasti pääsemme käväisemään myös parissa kivassa sisustuskaupassa. Eiköhän niiden avulla se kesä koita pikkuhiljaa tänne sisällekin. Tuntumaa otin kesäisempiin sävyihin heittämällä vaaleanpunaisen pöytäliinan ja kynttilät keittiöön. Ja vappupalloissahan on suorastaan herkulliset värit :)

Nyt on aika siirtyä vapun viettoon ja grillin ääreen. 

Iloista vappua kaikille!

Työn iloa

... ja ei, mä en ole taksikuski vaikka auton ratista ja 

hailakansinisestä kauluspaidasta saattaisi niin päätellä... :)

Lähestyvän vapun, tuon perinteisen työn juhlan, kunniaksi ajattelin postailla työstä. Ja nimenomaan työn ilosta, eli otsikossa ei ole senttiäkään sarkasmia! Mulla on nimittäin tosi kiva duuni, viihdyn siinä älyttömän hyvin. Olen tässä firmassa ollut viisi vuotta (okei, miinus äitiyslomat) enkä haikaile pätkääkään muihin hommiin. Työssä riittää vauhtia ja haastetta, se on tosi vaihtelevaa ja oikeasti kivaa. Pomo on huippu (ihan oikeesti!), meidän pieni tiimi konttorilla loistava ja ihanat kollegat ympäri Suomen (terkkuja teille!). Totta kai on päiviä, jolloin olen väsynyt ja asiat jurppii, mutta ehdottomasti plussan puolella mennään. Arvostan nykyistä tilannetta tosi paljon, koska olen työskennellyt myös työyhteisöissä, joissa asiat eivät todellakaan olleet näin hyvällä mallilla

Keskiviikkoaamuna  lähdin tien päälle vähän sumuisemmissa tunnelmissa...

Kun jäin äitiyslomalle, hihkuin miehelleni että tämä rouva viettää nyt sitten kolme vuotta letkeää kotielämää lasten kanssa kotona. Mies jo silloin nauroi partaansa, että tuskin viihdyt vuottakaan. Melkein oikeassa oli, palasin innoissani töihin kun juniori oli vajaa kaksivuotias. Ei sillä, etteikö kotona olo olisi ollut ihan kivaa, mutta mun aivot vaan tarvitsee actionia. Jos jumahdan paikalleni, vaivun helposti johonkin ihmeelliseen koomaan enkä saa enää mitään tehtyä. Elämänpiiri muuttuu liian pieneksi ja typeristä pikkuasioista tulee elämää suurempia. Ei sovi mulle.

Perillä onneksi paistoi aurinko... 

Koen olevani etuoikeutettu monella tapaa. Saan (nimenomaan saan, tänä päivänä se ei ole itsestäänselvyys) tehdä työtä josta tykkään, ympärillä rakas perhe ja ystävät.  Elämä on kivasti balanssissa. Arkena tehdään töitä, vapaa-ajalla rentoudutaan perheen parissa. 

On the road. Again. 

Mulle sopii työ, jossa pääsee liikkeelle. Tylsistyisin kuoliaaksi, jos pitäisi istua pelkästään tietokoneen ääressä konttorilla (toki sitäkin työhöni sisältyy). Ajomatkat on joskus pitkiäkin, mutta tykkään seurailla maisemien ja vuodenaikojen vaihtumista. Sitä paitsi autossa saa istua hiljaa ja ajatella omia juttuja. Se on kahden vauhdikkaan pojan äidille luksusta!

Matkaseuralaiset... jos hiljaisuus alkaa tympimään...

Ehkä työfiiliksiä tuli tänään mietittyä senkin takia, että työkaverini jäi tänään eläkkeelle. Hän työskenteli firmassamme lähes neljäkymmentä vuotta. Kun läksijäisissä kysyimme, mikä hänet piti samassa talossa niin kauan, hän vastasi että "vaihtelevat ja aina yhtä mielenkiintoiset työtehtävät". Älyttömän hienoa, että joku on oikeasti niin innostunut alastaan, että jaksaa löytää uutta virtaa työhön vuosikymmen toisensa jälkeen. Kunpa itse pystyisin samaan.

Mutta nyt meillä karistetaan työajatukset nyt pois mielestä ja nautitaan pitkästä vappuvapaasta. Ihanaa kun paistaa aurinko, taidan päästä pihahommiin.

Kivaa perjantaita!

Lumen alta paljastuu...

Pääsiäinen tuli ja meni. Käytiin lätkämatsissa kannustamassa pojan suosikkijoukkuetta, syötiin enemmän kuin   aikoihin, mussutettiin suklaamunia aivan liikaa. Alkuviikko hujahti vauhdilla töiden merkeissä ja huomenna on taas perjantai. Ihanaa.

Ihan parasta on kuitenkin se, että lumi sulaa vauhdilla. Vielä maanantaina raparperipenkin päällä oli kasa lunta, tänään sieltä jo puski raparperin alku ylös. Kohta saadaan raparperipiirakkaa!