tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kukkaostoksilla




Aamupäivällä piipahdimme anopin kanssa kukkaostoksilla. Pukkilan perhekerhoon tuli puutarha-alan opiskelijoita Keuda:sta, entisestä Mäntsälän maatalousoppilaitoksesta. Heillä oli mukana valtavat määrät ihania kukkia, joista sitten sidottiin asiakkaiden toivomia kimppuja.

Etukuistilla oleva iso narsissiruukku (alimmainen kuva) maksoi kahdeksan euroa, joten hinnatkaan eivät todella päätä huimanneet. Lisäksi olkkarissa on vaalea kimppu iiriksiä ja tulppaaneja. Pinkkisävyinen kimppu menee nimpparilahjaksi äityliinille. Takakuistilla odottaa vielä iso kimppu valkoisia ja keltaisia narsisseja, ja niiden sekaan pitää etsiä vielä jostain pajunkissoja pääsiäispyhiä koristamaan.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Tyynysota





Olkkarin sohvat saivat hieman keväisemmän lookin, kun tummat sohvanpäälliset vaihtuivat keväisempiin kuoseihin. Eläköön Ikean Ektorpit, nuo koiraperheen pelastukset pestävine päällisineen! Samalla piti päivittää sohvatyynyihin hieman kepeämpiä sävyjä.

Sohvatyynyistä meillä on ainainen kiista armaan mieheni kanssa. Minun mielestäni sohvalla ei voi koskaan olla liikaa tyynyjä tai torkkupeittoja. Ari taas puolestaan noituen viskaa tyynyt pois sohvalta, "koska sinne ei mahdu istumaan niiden sekaan". Näin meillä sitten illat rattoisasti sujuu - toinen kantaa tyynyjä sohvalle ja toinen viskoo niitä samaa tahtia pois ...
Tällä hetkellä alakerran sohvilla on "vain" neljä tyynyä per sohva, mikä on suorastaan minimaalisesti. Pitäisiköhän kaivaa kaapista lisää tyynyjä?!?

Pitkästä aikaa on sen verran rauhallinen viikko tiedossa, että intoa on riittänyt myös sisustuksen puunaamiselle. Keittiöön ja työhuoneeseen ilmestyi uudet matot, työhuoneeseen sain vihdoin ja viimein hankittua pellavaisen laskoskaihtimen. Kevät tuntuu heti olevan pidemmällä, kun huoneet vaihtavat ilmettä astetta vaaleampiin sävyihin.
Pieni askel ihmiskunnalle, suuri blogin pitäjälle... Tähän asti blogi on ollut hakukoneiden tavoittamattomissa, mutta nyt asetuksia on muutettu - olemme virallisesti julkisia. Myös laskuri lisätty sivuille ja tavoitteena on jossain vaiheessa opetella uuden editorin käyttö. Eli jos sivut näyttävät hetkellisesti omituiselta, niin harjoittelusta on kyse...

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Mission impossible: villasukkien valmistus


Mikä on vaatekappale, jota ilman en tulisi toimeen? Vastaus on helppo: villasukat. Ne ovat jalassani aina, oli kesä tai talvi, yö tai päivä. Ne ovat jalassani kotona ja aivan varmasti ne ovat mukanani reissussa.

Erään kerran unohdin ne kotiin. Olin koirareissulla Latviassa, jossa oli satanut vettä niskaan kuin saavista koko päivän. Illalla tulimme hotelliin rättiväsyneinä, autonratissa istutun yön ja näyttelyssä vietetyn päivän jäljiltä. Koko päivän satoi niin paljon, että piilolinssit lähtivät silmistä ja ripsistä valui solkenaan vettä niin ettei eteensä nähnyt. Olin aivan läpimärkä ja mielettömän väsynyt. Matkalla hotelliin hahmottelin ajatusta ihanasta lämpimästä suihkusta ja villasukista, jonka jälkeen sukeltaisin lämpimien lakanoiden väliin ja kuorsaisin aamuun asti. Mutta toisin kävi. Suihkusta ei tullut lämmintä vettä, lakanatkin olivat kosteat, huone jääkylmä ja villasukkani olivat unohtuneet kotiin. Uskokaa tai älkää, mutta se oli elämäni pisin yö.

Minulla on laatikollinen villasukkia, ja tässä päivänä muutamana menin penkomaan taas paria jalkojeni lämmikkeeksi. Lempivillasukkiani ei jostain syystä löytynyt, mutta käteen osui kuvassa oleva pari. Pari, jonka eteen vuodatin Tietävälän koulun 5. luokalla verta, hikeä ja kyyneliä - pääasiassa niitä kyyneliä.

En tiedä mikä kirjoittamaton sääntö on, että jokaisen tytön kuuluu elämänsä aikana kutoa villasukat. Näitä sitten jouduin minäkin väsäämään koulun käsityötunnilla. Jumatsukka - villasukkien kutominen ei todellakaan ollut meikäläisen hommaa! Koko syksyn niitä väänsin itku kurkussa, kotona ja koulussa. Aikaiseksi sain ehkä vajaan kymmenen senttiä epätasaista neuloksenomaista räpellystä, jonka äitini lopulta purki alkutekijöihinsä - ja kutoi sitten sukat loppuun, jotta sain käsityöstä numeron. En vieläkään tiedä eikö opettajani todellakaan huomannut, että ensimmäisen kymmensenttisen jälkeen neuloksessa "käsiala" muuttui radikaalisti vai eikö hän vain halunnut huomata sitä katseltuaan syksyn jatkunutta itkua ja hammastenkiristystä asian tiimoilta. Armollisesti seiskan taisin käsitöistä saada.

Sen jälkeen en ole villasukkia kutonut. Enkä kudo. Ja tämän voin ihan hyvällä syyllä vannoa, sillä sellaista päivää ei tule, että minä sukkia kutoisin. Mutta jokaikinen kerta kun nämä sukat kaivan laatikostani esille, ne tuovat mieleen muistot Tietävälän koulun käsityötunneilta. Kovin usein en näitä aarteitani jalkaan laita, sillä pelkään niiden kuluvan.Vuosien saatossa sukat ovat kulahtaneet kuosistaan, ne roikkuvat niin löysinä etteivät meinaa jalassa pysyä, niiden pinta on nukkaantunut ja nuhjaantunut. Sukat kuitenkin lämmittävät jaloissa mukavasti ja nyt, noin 25 vuoden jälkeen niiden tekemisestä, lämmittää mieltä myös muisto niiden tuskaisesta alkutaipaleesta.

P.S. Meidän piti neuloa sukkiin jokin kuvio. Olisin halunnut tehdä yksiväriset, mutta opettaja pakotti minut neulomaan jotain väriä ja kuviota. Mietin yhä edelleen, että kaikista mahdollisista väreistä ja kuvioista... miksi ihmeessä minä olen tehnyt punaiset ruudut keskelle sukkaa?




tiistai 16. maaliskuuta 2010

Ensimmäiset kevään kukkasipulit


Tänään en voinut enää vastustaa kiusausta. Oli ihan pakko saada kukkasipuleita. Ja kuten kuvasta näkyy, ensi kesänä meillä kasvaa ainakin dahlioita ja gladioluksia. Viime kesänä sain näitä jopa kukkimaan, joten siitä rohkaistuneena aion esikasvattaa näitä sitten oikein urakalla. Näitä on aika monta pussillista kuvan ulkopuolella...

Postista on tipahtanut ainakin pari erilaista kukkakatalogia, joita olen lukenut ahkerasti päiväteetä hörppiessä. Ihania kukkia olisi vaikka millä mitalla. Itseni tuntien tässäkin asiassa lähtee vielä mopo käsistä, ja kohta päiväni kuluvat kukkaplantaasien hoitamiseen ja kasvattamiseen istutuskuntoon...

Terassilla olevat callunat näyttävät aurinkoisena kevätpäivänä niiiiin ankeilta. Eiköhän ne ole jo tehtävänsä hoitaneet talven mittaan. Seuraavalla kauppareissulla pitää ehdottomasti hommata jotain keväisempää.




Tänään se vihdoin saapui meillekin - nimittäin kuvassa näkyvä piikkimatto! Kun ensimmäisen kerran kuulin piikkimatosta, mietin että tämä on nyt taas tätä, hömppää parhaimmillaan. Vaan vähitellen pahinkin jääräpää (lue: minä) joutuu vaihtamaan kantansa, kun joka puolelta kuuluu suitsutusta maton rentouttavasta vaikutuksesta. Ei ilmeisesti ole vaivaa, johon tämä matto ei tehoa? Noh, ihan siihen en usko mutta periaatteessa toimivalta idea vaikuttaa.

Ja tottahan sitä oli oitis kokeiltava kotiin päästyäni. Makasin maton päällä vartin verran. Ensimmäiseksi olo oli lähinnä inhottava kun piikit upposivat nahkani uumeniin. Mutta sitten - ah, mikä euforia! Veri alkoi kiertää selässä kohisten ja kropan valtasi mielettömän rento ja lämmin fiilis. Lopulta huomasin, että oli nukahtanut maton päälle... Ja mitä tämä vekotin tekeekään jalkapohjille... Hetken kun tassuttelee maton päällä, niin johan alkaa jaloissakin veri kiertää.

Piikkimaton suitsutusjoukkoihin liityin siis minäkin. Nyt lähinnä harmittaa vain se, että miksi ihmeessä en hankkinut tätä jo paljon aikaisemmin...?

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Ihan normielämää...

Helmihyasintit toivat kevätfiiliksen yläkerran aulaan...

Maanantai käynnisti taas normaalin arkiviikon. Normaali - mitä se nyt ikinä meidän perheessä tarkoittaakaan. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun tästä "normaalin" käsitteestä viime viikolla, kun piipahdin ystäväni Kirsin luona Sipoossa.
Tapasin Kirsin luona yhteisen ruotsalaisen koiratuttumme, ja kerroin hänelle että syksy ja talvi on meillä menty hiljaiseloa ja ihan normaalia arkea viettäen. Kirsi purskahti nauruun. - Joo, teillä on ihan normaalia matalalentoa koiralauman, vauvan, kouluikäisen, taloprojektin ja maatilan kanssa.

Kirsi kertoi työkaveristaan, jolla on yksi lapsi ja tämä ystävä on aivan totaalisen uupunut, kun perheellisen elämä on niiiiin rankkaa. Yhden lapsen kanssa? Kerrostalossa? Hmmm, nauroimme siinä sitten että ehkä meidän koiraihmisten käsite "normaalista" on vähän vinksahtanut, sillä elämä on jatkuvasti niin täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ettei kukaan yksinkertaisesti ennätä uupua.

Kotiin tultuani aloin oikein miettimään mitä kaikkea viimeisen puolentoista viikon aikana on ollut pelkkiä koira-asioita kaiken muun "normaalin" arjen lisäksi. Laitan huvikseni listausta tähänkin:

Toissaviikon keskiviikko: Viren trimmaus
Toissaviikon torstaina: Louhen progetesti, eli ajomatka Orimattilan kautta (Louhen haku) Mäntsälään. Illalla ajoin astuttamaan.
Toissaviikon perjantai: Louhen astutuksen uusinta, illalla sijoituskoirani Manu tuli meille näyttelyä varten, Manun trimmaus
Toissaviikon lauantai: Aamulla lähtö Ähtäriin koiranäyttelyyn. Pelkästään ajomatkat päivän aikana yhteensä kahdeksan tuntia, sen lisäksi päivä näyttelyssä mieltälämmittävin tuloksin
Toissaviikon sunnuntai: Ei ylimääräisiä koirahommia
Toissaviikon maanantai: Ei ylimääräisiä koirahommia
Viime tiistai: Ajomatka Kirkkonummelle hakemaan sijoitusurostani Svantea, jolle tuli tyttöystävä. Käytin Svanten eläinlääkärissä silmätarkastuksessa. Pysähdyimme paluumatkalla astutttamassa, ja koska astutus ei onnistunut, otin nartun mukaani meille
Viime keskiviikko: Omien koirien vasta-ainetestit Mäntsälässä, päivällä astutusta, illalla aussikerhon hallituksen kokous Vihdissä
Viime torstai: Aamulla astutuksen yritystä, ei onnea. Iltapäivällä Sipooseen ruotsalaista koiratuttuamme tapaamaan, illalla vein hänet lentokentälle ja palautin Kirsillä vierailleen koiran, jolla tuttumme kävi astuttamassa
Viime perjantai: Svanten trimmi ja astutusta (ei edelleenkään onnea)
Viime lauantai: Napakymppi, astutus onnistui. Päivällä kävin Lahdessa Annan luona laatimassa aussikerhon kannanoton Kennelliiton jalostusstrategiaan, tämä nakki heilahti meille hallituksen kokouksessa
Viime sunnuntai: Astutus onnistui, koirien palauttaminen Sipooseen ja Kirkkonummelle

Tänään on koirahommista lepopäivä, mutta huomenna tulee taas trimmiasiakas... Näin se sirkus meillä pyörii.

Voihan se tosiaan olla, ettei tämä ihan "normaalilta hiljaiselolta" jonkun mielestä kuulosta. Sinänsä huvittavaa, että olen kaiken tämän lisäksi ehtinyt tehdä vaikka mitä muutakin. Olen leiponut joka toinen päivä, on vietetty shoppailupäivää ja nautittu ihanista ulkoiluilmoista. On hoidettu huushollin arkirutiineja ja sosiaalisia suhteita.

Itse uskon, että "vierivät kivet eivät sammaloidu". Elämässäni on aina ollut pientä liikettä joka suuntaan, joten eipä sitä edes tunne olevansa jotenkin kiireinen. Eli ihan tälläistä normielämää tässä elellään...


perjantai 12. maaliskuuta 2010

Terassikausi on avattu


Maaliskuisen kauniin auringonpaisteen kunniaksi avasimme tänään terassikauden parvekkeella hörpityillä päiväkahveilla.

Aluksi parveke lapioitiin noin metrin paksuisesta lumipeitteestä ja parveketta "komistanut" joulukuusi viskattiin kaiteen yli. Sen jälkeen Ari kaivoi autotallin uumenista pari tuolia ja pöydän ja kantoi ne parvekkeelle. Kahvi ei mukissa kauaa lämpimänä pysynyt, mutta se ei pilannut tunnelmaa - ajatus terassikauden avaamisesta lämmitti! Kohta perheemme ruokahuolto siirtyy taas takaterassille, jossa sekä valmistetaan ruuat ja että nautitaan ne. Mutta pyhästi vannoin pojille, etten nyt kuitenkaan ihan vielä kanna grilliä terassille...



Tiistaina vietimme Arin kanssa shoppailupäivän. Piipahdimme Jumbossa ja Ikeassa sillä aikaa kun automme oli huollossa. Kaikkea ihania kevätjuttuja kaupat pullollaan... Emil sai tuliaisina kuvassa näkyvän Name It:in "mopopuvun" ja itse löysin Zarasta kolme neuletta.

Oma kevätgarderoopi kaipaisi kipeästi täydennystä. Viime keväänä olin tukevasti raskaana joten uusia hankintoja olivat vain äitiysvaatteet. Nyt sitten olen epätoivon vimmalla koettanut kaivaa kaapista jotain päällepantavaa... Ei löydy ei, ainakaan sellaista mikä mahtuisi. Ari muistuttaa, etteivät raskauskilot ole syy hankkia uutta vaatevarastoa, vaan pitäisi kuulemma lenkkeillä kilot pois ja mahduttaa itsensä vanhoihin vaatteisiin. Höh, miksi miesten ajatusmaailma on noin yltiörealistinen???

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Jokapäiväinen leipämme

Siunattu vanha 1980-luvun loppupuolen köksäntunneilla kaluttu kotitalouden kirja! Silläkin uhalla että blogi uhkaa muuttua pelkäksi ruokablogiksi, niin aion hehkuttaa hieman taas ruoka-asioilla.

Vanha peruskoulussa saatu kotitaloudenkirjani on seurannut minua uskollisesti kaikki nämä vuodet. Olisin ihan hukassa ilman sitä. Sieltä löytyy vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin aina perunan keittämisestä (uskokaa tai älkää, mutta ennen muinoin nekin ovat palaneet allekirjoittaneelta pohjaan) uunin siivoukseen asti. Loistava opus! Ennen kaikkea sieltä löytyy reseptikaupalla hyviä perusruokien ohjeita, jotka ovat a) helppoja toteuttaa ja b) helppoja toteuttaa edullisin kustannuksin. Ei tarvitse välttämättä joka päivä kikkailla hienoilla ainesosilla, vaan joskus on ihan kiva tehdä rehtiä perusruokaakin.

Köksänkirjasta löytyi myös muutamia unohdukseen vaipuneita leipäohjeita. Meillä on iltapalaksi napsittu muun muassa rieskaa (Ollin suosikki) ja teeleipiä. Yksi yli kaiken on kuvissakin näkyvien "peltileipien" ohje. Maailman yksinkertaisin, nopein ja helpoin leipä. Ja maistuu hyvältä.

Alkuperäinen ohje menee näin:

5 dl vettä
4 dl kaurahiutaleita
1 pussi kuivahiivaa (okei, 80-luvulla sitä ei varmaan edes ollut mutta olen muuttanut tämän käyttömukavuuden takia... eli alkuperäisesti siinä oli "normihiivaa")
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 dl öljyä
6 dl venhäjauhoja
voiteluun munaa
päälle kaurahiutaleita tai -leseitä

Taikinan ainekset sekoitetaan haaleaan veteen. Taikina kaadetaan leivinpaperin päälle uunipellille ja annetaan nousta puolisen tuntia. Taikina voidellaan munalla, leikataan levyiksi ja pinnalle ripotellaan kaurahiutaleet. Uunissa 15-20 minuuttia 225 asteessa ja homma on valmis.

Mutta koska minun on ihan kertakaikkisen pakko aina soveltaa edes jotain osia reseptistä, niin toki pistin näppini tähänkin taikinaan. Muutin vehnäjauhot sämpyläjauhoiksi ja lisäsin taikinaan reilun lorauksen juoksevaa hunajaa. Ainakaan se ei ihan huono idea ollut, sillä yllä oleva korillinen leipiä hävisi pöydästä alta aikayksikön...

P.S. Loppuun vielä pieni säästövinkki Marttaliiton sivuilta ( http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/ ).

Nelihenkisen perheen leipäostokset kaupasta vievät euroja talouskassasta keskimäärin 433 euroa vuodesta. Sen sijaan jos leipoo leivät itse, tulee nelihenkisen perheen leipäsatsin hinnaksi vain 90 euroa vuodessa! Tämä pisti ainakin allekirjoittaneen testailemaan ihan tosissaan uusia leipäreseptejä. Sitä paitsi kotona leivottu leipä on aika hyvää. Kuka oikeasti tykkää kauppojen muovipusseihin sullotuista kumileivistä?