maanantai 25. tammikuuta 2010

Pala kakkua


Ruokailuteema jatkuu blogissa tällä kertaa osalla "leipomisen salaisuudet". Asia, josta olemme jälleen kerran täysin erimielisiä rakkaan äitini kanssa. Meillä on nimittäin totaalisen eri käsitys leipomisesta ja yleensäkin ruuanlaitosta. Äitini, tuo tunnettu pedantti, noudattaa ohjeita äärimmäisen tarkasti. Jos ohjeessa lukee tietyt ainesosat tietyn mittaisina, voitte olla varmoja että ne löytyvät leipomuksesta. Grammalleen.
Allekirjoittanut taas - noh, minun tapani leipoa on ns. löysin rantein ja suurella sydämellä. Ohjeet ovat mielestäni ainoastaan viitteellisiä ja niitä voi soveltaa sen mukaan mitä sattuu kaapista löytymään tai mitä mieli tekee. Lopputulos on se mikä ratkaisee.

Tänään esimerkiksi aloin tekemään rahka-aprikoositorttua (näin luki ohjeessa), mutta lopulta uunista tulikin ulos jonkinlainen ananaskakku. Eihän meillä tietenkään mitään aprikoosia ollut, eikä rahkaakaan kuin yksi purkillinen (ohjeessa luki kaksi), ja appelsiininkuorenkin korvasin sitruunamehulla. Ja hyvää oli. Sovelsin ohjetta varsin paljon, ja koska lopputulos oli hyvä jopa Ollin mielestä (!), niin uskallan jakaa sen myös teidän iloksenne. Kas tässä:

Pohja:
100 grammaa voita
vajaa 1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl kardemummaa

Täyte:
1 prk maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
2 munaa
noin 1 dl sokeria
reilu ripaus sitruunamehua
2 tl vaniliinisokeria

Lisäksi:
2 purkkia ananaspaloja
mantelilastuja

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muna, vehnäjauhot ja kardemumma. Painele vuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Valuta mehu pois ananaksista. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Viskaa päälle ananakset ja mantelilastut. Paista uunissa 175 asteessa noin tunti.
Huomaa että aineiden määrät on laitettu ohjeeseen ns. mutu-tuntumalla. Jos taikina löysää/kovaa tms, sovella ohjeen määriä sellaiseksi että näyttää hyvältä. Mikään varsinainen terveysruokahan tämä ei ole...

Tikkitakin kahinaa ja kumisaappaita

Sadetta odotellessa...

Hip hurraa, tänään posteljooni toi hartaasti odottamamme paketin. Olemme jo muutaman vuoden ajan tilanneet kaikki"brittihenkiset" vaatteet (öljykangastakit, saappaat, tikkitakit jne.) suoraan Englannista. Osittain siksi, että Barbour tekee maailman parhaat öljykangastakit ja toisekseen sen takia, että ne ovat siellä mielettömän paljon halvempia. Yhden Suomesta ostetun Barbour-takin hinnalla saa briteistä laatikollisen samaa tavaraa.

Tämän päivän kuormassa tuli Hunterin saappaita, läjä Barbourin tikkitakkeja, tikkiliivi (... loistava koiranäyttelyyn), Arille musta trenssi, kengät ja rakastamansa "pappalätsä"... murto-osalla Suomen hinnoista.
Ja mikä parhainta - öljykangastakit, saappaat ja muut brittivermeet sopivat erinomaisesti myös Suomen keleihin. Sadetta, sumua, loskaa ja mutaa riittää ainakin Kanteleen leveysasteilla ihan riittämiin. Kun varustus on kunnollinen, ei kehno kelikään haittaa reipasta ulkoilmaelämää. Tyylistäkään ei tarvitse tinkiä, sikäli jos sattuu olemaan tälläinen hieman konservatismiin taipuvainen pukeutuja :)

Mikäli blogin lukijoissa on kaltaisiamme brittifanaatikkoja, jotka rakastavat öljykangastakin tuoksua ja sadepisaroita, käykääpä katsastamassa netissä www.outdoorandcountry.co.uk. Varsinkin alennusmyynneistä (joulun ja kesän jälkeen) saa poskettoman halvalla laatuvaatteita. Palvelu on erinomaista ja paketti Suomessa yleensä noin viikon kuluttua tilauksesta.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Hyvä ruoka on epämääräistä ja jäykkää?

Minä rakastan hyvää ruokaa. Valitettavasti se aikuisen maun mukaan hyvä ruoka ei aina vastaa kahdeksanvuotiaan käsitystä samasta asiasta. Kun testailen innolla uusia reseptejä, on uusi maku lapsen miestä "epämääräistä". Kun tarjolla on lihatiskin herkullisinta lihaa, on se lapsen mielestä "jäykkää". Näistä samoista asioista olemme vääntäneet kättä vuosikaupalla.
Toissapäivänä, jälleen yhden pitkällisen keskustelun jälkeen (...älä makaa ruokapöydässä, kaikkea on maistettava, miten käyttäydytään ruokailun aikana...), kulminoitui koko kahdeksanvuotiaan lapsen epätoivo seuraavaan lauseeseen:
- Äiti, mä ihan oikeesti yritän tottua näihin sun ruokiin...
Hysteeristä naurukohtausta pidätellessä en voinut muuta kuin miettiä, että kahdeksassa vuodessa ei ole vielä totuttu?!? Mahtaa meillä olla melkoiset kokkaukset. Jännityksellä odotamme tottuuko poika teini-ikään mennessä...

Toinen kysymys mitä olen miettinyt on se, milloin on vanhempana ylittänyt rajan, jossa hämärtyy lasten ja koirien asema omassa elämässä?
Samaisen ruokaepisodin iltana vaihdoin pikkumiehelle vaippoja. Pikkukaverilla oli kova meno päällä, sätki jalkojaan ja huitoi käsiään. Teki kaikkensa jotta vaipanvaihto olisi ollut hankalampaa.
Silloin jostain aivojeni syvimmistä sopukoista se tuli - painokkaalla äänellä sanottu "Paikalla" suoraan lapsen silmiin tuijottaen. Samalla sävyllä, samalla äänenpainolla kuin kurittomalle koiralle.
Ari repesi makuuhuoneen puolella hillittömään nauruun. Lapset ja koirat kasvatetaan kuulemma samalla tavalla.
Hmmm - pitäisikö niitä muka kasvattaa eri tavalla???



lauantai 9. tammikuuta 2010

"Nuutti toivoo hyvää vuotta..."


Originelli kotikylämme Kantele on aina kulkenut asioissa omia polkujaan. Niinpä Kanteleella eivät lapset kierrä virpomassa pääsiäisen aikaan, vaan homma hoidetaan jo loppiaisena nuuttipukkien kiertäessä ympäri kylää laulamassa ja herkkuja pyytämässä.

Nuuttipukkien kierros on ollut kylässä perinteenä jo vuosikymmeniä. Resuisiin vaatteisiin sonnustautuneet lapset kiertävät talosta taloon, laulaa luikauttavat erityisen Nuutin kunniaksi sanoitetun laulun ja saavat suorituksesta palkakseen pussit täyteen erilaisia herkkuja. Kanteleen kyläkoulun ollessa vielä hengissä, saivat lapset Nuutin päivänä jopa vapaata koulusta laulukierrosta varten. Nyt kun lapset ovat siirtyneet Pukkilan kirkonkylän kouluun eikä vapaata enää perinteiden kunniaksi heru, laulettiin Nuutin kunniaksi lauluja tänään lauantaina. Tässä eräs ovellamme pyörähtänyt Nuuttipukkien pataljoona.

Illalla kyläläiset kokoontuvat vielä kylän nuorisoseurantalolle Nuuttijuhliin, karkeloihin jotka perinteisesti vetävät hyvän ohjelmansa ansiosta talon täyteen väkeä. Viime vuonna juhlakansaa viihdytti puolivallaton pappismies Isä Mitro, tänä vuonna showsta vastaa muun muassa Miitta Sorvali, Mari Vesala sekä Merja Larivaara.


maanantai 4. tammikuuta 2010

Ylös, ulos ja lenkille


Viime päivinä hurjat pakkaset ovat hiljentäneet ulkoiluhaluja, mutta tänään lenkkeilijöitä sitten hemmoteltiinkin mahtavilla keleillä. Muutaman asteen pakkanen, mielettömän hieno aurinko ja lumiset puut - voiko sitä enempää toivoa?
Kiersimme Emilin ja koirien kanssa reippaan lenkin Kanteleen talvisissa maisemissa. Koirat porhalsivat sydämensä kyllyydestä lumessa ja emäntäkin sai aimo annoksen happea. Yksi äitiysloman parhaista puolista on se, että lenkille pääsee juuri silloin kun haluaa.
Tälläisinä päivinä voi hyvällä syyllä todeta, että on se vaan ihanaa kun on neljä vuoden aikaa...