Simaa, serpentiiniä ja keski-iän merkkejä

Iloista vappua kaikille lukijoille!

Grillauskausi avattiin tänään vapun kunniaksi maltillisin eväin. Grilliin pistettiin perus-Wilhelmiä ja bratvurstia, ja muistin saman tien miksi makkaraa ei pahemmin tule syötyä. Yksi grillimakkara sai ainakin oman makkarakiintiöni taas vähäksi aikaa täyteen. Ehkäpä seuraavan kerran jo juhannuksena? Siihen asti pysyttelen grillauksessa lihalinjalla...

Vappua vietetään meillä tänä vuonna maltillisesti kotona. Ari meni päivystämään yöksi töihin, joten jatkoimme munkkien ja siman mussuttamista Ollin kanssa, Emil vielä tyytyi seuramiehen rooliin maitopullonsa kanssa.

Emilin päivä on muuten kulunut loistavasti: pikkumies on vuorotellen rullannut itsensä serpentiiniin ja repinyt ne ympäriltään pois pieneksi silpuksi. Lisää serpentiiniä, lisää silppua. Välillä kun touhuaa ilmapallon kanssa, niin sitten taas jaksaa rullata lisää serpentiiniä itseensä.
Olli puolestaan on keskittynyt poksauttelemaan paukkuserpentiiniä Frankenstain-naamarinsa takaa. Sipsit, munkit ja sima pitävät huolen siitä että virtaa riittää...

Kun pojat menivät nukkumaan, otin imurin käteen ja aloin siivoamaan. Kuka osaisi kertoa, minne hävisivät ne vaput, kun Mantan lakituksen jälkeen skoolattiin skumppaa yo-lätsästä ja rallattiin aamuun asti, että päästiin suoraan piknikille Kaivariin? Hmmm- olisikohan tämä nyt merkki siitä keski-iästä?

Jotain sinistä ja vähän hempeää punaistakin

En koskaan uskonut tämänkään päivän koittavan. Ensinäkin, meillä on ompelukone, mikä on jo oma huvittava tarinansa jonka voin joskus erikseen kertoa. Toiseksi, minä jopa osaan tehdä sillä jotain. Toki vielä tutustumme toisiimme, kone ja minä, mutta yhteistyömme on alkanut ilman suurempia ärräpäitä.

Kolmanneksi, on hurahtanut kankaisiin(kin). Maailma on pullollaan ihania kankaita, joista voi suunnitella kaikenlaista kivaa. Tässä muutama otos viimeisistä kangashankinnoista. Hämmästykseni on suuri, sillä huomaan että meille on vaivihkaa hiipimässä sinertäviä sävyjä. En ole koskaan ollut mikään suuri sinisen ystävä sisustuksessa, mutta nyt se vaikuttaa kesää vasten jotenkin raikkaalta väriltä, ainakin pieninä ripauksina.

Ylemmän kuvan ruutukankaasta tulee tyynynpäällisiä, samoin siniharmaasta pellavasta. Rusehtava pellava päätynee pöytäliinaan, mutta kangasta on sen verran paljon että siitä varmaan kehitellään vielä muutakin. Alemmassa kuvassa puolestaan on paljon inspiraation varaa, ihan tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole. Jotain kesäistä niistä viritellään... Alimmasta kankaasta tulee keittiöön pöytäliina kesäksi, olen kyllästynyt katsomaan tylsää puupintaa koko ajan. Sisustukseen nämä kankaat kuitenkin päätyvät, vaatteet aion jatkossakin ostaa visusti kaupasta!

... ja lika suorastaan räjähtää pois!

Täältä blogimaailmasta löytää helposti kaikkea mihin on helppo hurahtaa. Näin kävi taas kerran, joskin tällä kertaa hurahduksen kohde on a) hyödyllinen ja b) halpa.

Meillä kuluu erilaisia pesuaineita urakalla. Jotta huusholli edes joskus olisi ns. kuosissa, tarkoittaa se lasten tahmatassujen, koirien kuratassujen ja isännän muuten-vain-likaisten-tassujen jälkien loputonta jynssäämistä.

Olen siis vuosien varrella roudannut kotiin eräänkin kassillisen pesuaineita. Tallinnasta tarttui joskus matkaan "kyyrimispulveria", ihan totta, niin purkissa luki. Sitä kun sekoitin veteen ja pesin rätillä kaapin ovia, niin johan melkein vanhaa mainosta mukaillen lika suorastaan räjähti pois - ja lähti samantien käsistäkin nahkat.
Kloriittia lotrasin kodinhoitohuoneen lattialle siihen malliin, että meinasi mennä taju ja palaa keuhkot kun aine höyrystyi oven ollessa kiinni siivouksen ajan. Kaikkea on kokeiltu ja puhdastakin on tullut. Joskus on käynyt mielessä, että olisikohan sitä kuitenkin olemassa joku aavistuksen ympäristö- ja käyttäjäystävällisempikin vaihtoehto?

Muutama viikko sitten törmäsin jossain blogissa Method-nimisiin pesuaineisiin. Nämä ekologiset, kasvipohjaiset aineet herättivät heti mielenkiinnon. Kun niitä kaiken lisäksi sai Lahdesta Kärkkäiseltä, niin pakkohan niitä oli kurvata hakemaan seuraavalla kaupunkireissulla. Enkä pettynyt! Muutaman viikon ahkeran testauksen jälkeen käsissä on edelleen nahkaa ja keuhkot toimii... Myös peileistä näkee läpi, jääkaapin oveen ei tartu sormet kiinni eikä keittiön pöytään ole pinttynyt Emilin viikon ruokalistaa - reilusti plussan puolella testissä siis mennään!

Methodin tuotteissa on ihanat tuoksut, ja aineet vielä puhdistavatkin hyvin. Esteetikon silmää miellyttävät myös purkkien kaunis ulkomuoto: ei mitään riemunkirjavaa jumbomaxipakkausta, vaan tyylikäs, yksinkertainen puteli. Kerrankin puhdistusaineita kehtaa pitää näkyvillä. (Onkohan muita yhtä turhamaisia ihmisiä, jotka haluavat että puhdistusaineet tuoksun ja tehon lisäksi näyttävätkin hyvältä...?)

Sarjasta löytyy ainakin erilaisia yleissuihkeita (aah, verigreippiä ja laventelia), muutamaa erilaista kylpyhuoneen pesuainetta (eukalyptuksen tuoksulla), ikkunanpesuaine ja puupintojen putsausaine (jumalainen mantelin tuoksu, meillä pyyhitään keittiön pöytää nykyään todella usein). Lisäksi on erilaisia käsisaippuoita. Muitakin muistaakseni löytyy, mutta näitä on meillä käytetty. Tuotteet ovat siis kasvipohjaisia ja niiden valmistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristöseikkoihin, joten käyttäjä tekee ystävänpalveluksen myös yhteiselle maapallollemme.

Kärkkäisen lisäksi Methodia löytyy ainakin Stockalta, RTV:ltä ja netistäkin saa tilattua, mikäli joku asiasta intoutuu. Hinta pyörii suurin piirtein samoissa lukemissa kuin ns. normiaineet, joten lompakko kiittää myös.

Lukeminen kannattaa aina...

Kirjakerhon mainosslogan piti jälleen kerran paikkansa. Pitkään mielessä muhinut ongelma sai ratkaisun, kun posti toi eilen mieluisan ja odotetun paketin - tilaamani kirjat. Hetken aikaa meillä sitten Sisustetaan Tildan tapaan ja suunnitellaan Elämyspuutarhaa. (Tildailusta en ole aiemmin niin kauheasti perustanut, mutta nyt annoin Tildalle mahdollisuuden ja aika kivoja juttuja kirjasta löytyi. Tosin meillä ei nähdä ihan niin hempeitä sävyjä, vaan sovelletaan ennemminkin valkoisen, beigen ja harmaan värimaailmaa.)

Klaucken kirjaa olen kahlannut urakalla läpi ja se on kyllä justiinsa niin hyvä kuin ajattelinkin. Ideat lentävät ja vinkkejä satelee. Tälläiselle aloittelevalle puutarhurille ihan perusvinkitkin ovat enemmän kuin tervetulleita.

Olen pitkään pähkäillyt kuinka saisin rajattua talon kivijalan reunustan jotenkin fiksusti. Kukkapenkkiä siihen ei voi laittaa salaojitusten takia ja koska meillä kiviä riittää enemmän kuin tarpeeksi, olen tuumaillut että kivistä voisi jotain keksiä. Viime kesänä jo vähän sommittelin kiviä talon kylkeen, mutta siitä ei oikein tullut siistiä jälkeä.

Vaan Eijapa ratkaisi ongelman, kts. ylimmäinen kuva. Ensi kesän projekteihin meillä lisätään kivijalan reunustaminen, yllätys yllätys, kivillä. Hankintalistalle puolestaan lisätään kestopuuta ja suodatinkangasta, jolla reunustetaan kivetys siistiksi. Melkoinen urakka siinä tulee olemaan, mutta koko kesä nyt menee muutenkin tämän pihan kanssa. Voipahan ainakin toivoa, että kun koko kesän vääntää ja kääntää tonnikaupalla kiviä, niin kesän jälkeen käsivarsissa on muhkeat hauikset :)

Puutarhamessuilta Plantagenin kautta kotiin

Vauhdikkaan viikon päätteeksi käväisimme tänään Arin kanssa Lahdessa Pihapiiri-messuilla. Olin koko viikon herätellyt ihania puutarhaunelmia. Ajatuksena oli saada mieletöntä inspiraatiota ja tunteen paloa puutarhan suunnitteluun. Sormet oikein syyhysivät päästä tutkailemaan taimia ja messujen tarjontaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Messut olivat lievästi sanoen pettymys. Lahden messuhallin kaksi pienempää hallia oli ympätty täyteen paikallisten tuottajien herkkupisteitä, jotka sinänsä ovat ihan okei, mutta... ei niiltä tiskeiltä oikein puutarhainspistä löytynyt. Oli Hairstoren tuotemyyntiä (yhteys puutarhaan jäi vähän epäselväksi...), jäätelömyyjää ja takkikauppiasta. Oli siellä muutama taimimyyjäkin, mutta melkoisen suppealla valikoimalla. Muutama hassu taimi ja loput lähinnä samoja kukkasipuleita tai -siemeniä, joita löytyy melkein jokaisesta puutarhamyymälästä. Ja kyllä, yhden kasvihuoneen näin, vaikka niitä olisin mieluusti katsastellut useampaakin.

En tiedä olinko asettanut odotukset liian korkealle, mutta mieluusti olisin näilläkin kulmilla nähnyt tähän vuoden aikaan kunnolliset puutarhamessut. Ensi vuonna suuntaan suosiolla Helsinkiin puutarhamessuille ja jätän paikalliset väliin.

Kaikkein mielenkiintoisin asia messuilla oli loistavan Eija Klaucken pitämä esitelmä oman punaisen torppansa (Eija´s garden) pihapiiristä. Tosin siitäkin kuulimme vain vartin lopusta, sillä olimme paikalla tietysti liian myöhään. Onneksi olen jo tilannut Eijan uuden kirjan Elämyspuutarha, jota kovasti postista odottelen tulevalla viikolla.
Suosittelen muuten kaikille Eijan edellisiäkin kirjoja, erityisesti vuonna 2001 julkaistu Englantilainen puutarha on mielestäni aivan ihana. Vaikkei olisi mikään superinnokas puutarhuri, on kirja valloittavine kuvineen ihana katsaus brittien puutarhaintoiluun.

Päivän päätteeksi oli ihan pakko saada edes jotain puutarhaan liittyvää juttua matkaan mukaan. Kurvasimme siis Plantagenin kautta kotiin parinkymmenen orvokin taimen kera... Huomenna istutan orvokkeja ruukkuihin, niin saan edes jotain keväistä fiilistä tällä hetkellä lähinnä mutalammikolta näyttävään pihaamme. En voinut myöskään vastustaa rungollista rosmariinia, joka saa jäädä sisälle levittämään ihanaa tuoksua kotiimme.

Kevät hoi, ala jo ihan kunnolla - minä niiiiiin kaipaan sinua!

Järki vai tunteet?

Tunnistan vaaran merkit. Näin se aina menee. Ensin joku asia hiipii puheisiin vaivihkaa. "Ajattele, jos..." "Mieti, mitä voisi..." Sitten asia alkaa pyöriä vaivihkaa ajatuksissa yhä useammin ja siitä muistuttaviin asioihin törmää kuin vahingossa lehtien kuvissa, kaupoissa, tarinoissa - mitä merkillisimmissä yhteyksissä. Vaikka järki sanoo, ettei missään nimessä, huutaa sielu asian perään eikä anna rauhaa. Lopulta ajatus vaanii mielessä miltei maanisesti kunnes järki lopulta nostaa kädet ylös ja antaa periksi. Ajatus muuttuu käytännön toteutukseen.

Jossain ajatuksen ja käytännön välimaastossa liikumme tällä hetkellä. Maatilan myötä meille tuli erinäinen määrä rakennuksia, joille pitäisi jotain tehdä. Samaan aikaan olemme haaveilleet tukikohdasta Pakaan tiluksille. Paikasta, jossa voisi pitää tilan konttoria ja huilata pitkien päivien aikana. Toisaalta paikasta, jonne voisimme itse hiipiä rentoutumaan: puusaunasta, "kesämökistä" joka kuitenkaan ei ole mökki. Paikasta, jossa voisimme viettää perheittemme kanssa joulua ja muita juhlia, paikasta jonne voisimme majoittaa vieraitamme.

Kun Ari ensimmäisen kerran sanoi ääneen ajatuksen Wanhan Kuivurin remontoimisesta, oli vaistomainen reaktioni "ei missään nimessä". Ei yhtäkään rakennusprojektia, ei yhtäkään ylimääräistä hommaa, työtä tai näpertelyä. Ei, ei ja ei. Rakennus sinänsä on täynnä mahdollisuuksia, ja olen joskus miettinytkin että korjaamalla siitä saisi makean luukun. Mutta työn määrä, jonka se vaatii, on ihan poskettoman suuri.

Vanhaa kuivuria ei ole käytetty vuosikymmeniin, se on täynnä siiloja, täynnä romua ja roskaa. Siinä ei ole kuin tiiliseinät, ei eristyksiä, ei viemäreitä tai vettä - ei mitään. Ikkunat ovat vuosien saatossa rikkoutuneet ja puut ja heinät vallanneet sen pihan.
Toisaalta rakennus on tukevasti pystyssä, sen katto on ehjä ja oletettavasti perusasiat kunnossa. Se on rakennettu ehkä arviolta joskus 1920-luvulla kauniista punatiilestä, ja vuosien varrella sitä on varmaan jonkun verran korjailtu.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Tänään kävimme kuvaamassa paikkaa, ja herättelemässä ajatusta "mitä jos...?". Mitä jos rakentaisimme tilan konttorin, vierastalon, oman "saunamökin"? Olemmeko taas valmiita pistämään itsemme likoon ja tekemääni lisää töitä? Kaivamaan jostain esiin ne eurot jotka rakennusprojekti nielee? Edessä olisi vuosien työ, sillä ensin vuorossa olisi valtava purku-urakka, ja sen jälkeen vielä suurempi rakennusprojekti.

Selaan sisustuslehtiä ja visioin brittityylisestä perheemme vapaa-ajan paikasta. Kaunista vanhaa punatiiltä, tummia sävyjä, tummaa puuta ja isoja terasseja, joille aukeavat isot lasiovet. Valtava takka, jonka loimussa voi nauttia hyvästä punaviinistä kirjan kera antiikkinahkaisessa nojatuolissa istuen. Pitkä pöytä, jonka ääreen mahtuvat kaikki rakkaat läheiset viettämään hauskoja hetkiä hyvän ruuan ja hauskan seuran kera.

Järki on tainnut jo antaa periksi.