tiistai 1. toukokuuta 2012

Pari kuvaa parvekkeelta


Meillä ei juurikaan vappua ehditty viettää, mitä nyt piipahdimme mummilassa vappusimalla ja munkeilla. Päivä kului pihatöitä tehden. Sommittelimme pihasuunnitelmien mittasuhteita pihallemme ja mietimme missä järjestyksessä mikäkin homma pitäisi aloittaa. Ja tietysti vapun kunniaksi kannettiin puutarhakalusteet pihalle.


Meillä on parveke ollut viime kesinä aivan minimaalisen pienellä käytöllä. Se on kuitenkin aika kiva paikka, aurinko paistaa puolesta päivästä iltaan asti ja näkymät ovat mäen päältä pitkälle. Tänä kesänä ajattelimme vähän panostaa enemmän sen käyttöön. Raahasin sinne vanhat rottinkituolit, joita ei haittaa vaikka sade niitä vähän piiskaisi. Käsittelin puuöljyllä lattian ja kalusteet ja kannoin ensimmäiset kukat ikkunalaudoille. Ja tälläiseltä siellä nyt näyttää, mitään uutta ei ole sinne hankittu vaan vanhoja tavaroita pyöritelty uusille paikoille.


Ehkäpä täällä nyt malttaisi istua vaikka illalla, kun lapset ovat nukahtaneet ja haluaa hetken latailla akkuja päivän päätteeksi.

Ihanaa, nyt on toukokuu. Se tarkoittaa ihan oikeasti, että kesä on ihan kohta täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti