lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulu tuli ... ja meni


Koko syksy meillä on vouhotettu joulua. Koristeita ja valoja ripustettu, lahjoja suunniteltu ja hankittu (viime tingassa kuten tavallista), herkuteltu ajatuksella jouluruuista, odotettu hauskaa yhdessäoloa läheisten kanssa aattoiltana. Vihdoin se odotettu aika tuli, ja taas se viuhahti ohi vauhdikkaasti. Nyt, tapaninpäivän iltana, olo on taas yhtä haikea kuin aina ennenkin. Jälleen vuosi odotettava ennen seuraavaa joulua. Ja toisaalta - ennen kuin taas huomaammekaan, uusi joulu on jo ovella... Seuraavana jouluna meitä onkin klaanissamme taas yksi lisää, sillä Maria ja Janne ilmoittivat aattona iloisen perheuutisen vauvelista. Emil ja Olli saavat heinäkuun alussa serkun! Olemme koko sakki oikein iloisia tästä uutisesta.

Aattona kokoonnuimme siis vanhempiemme ja sisarustemme kanssa meille joulun viettoon. Vilskettä ja hulinaa piisasi myöhäiseen yöhön (tai varhaista aamua se taisi jo olla). Hauskaa oli ja vatsat ähkystä ähisten on joulunpyhät kinkkua sulateltu. Joulupäivänä kävimme Lahdessa isovaarin ja isomummun luona ja illalla herkuttelimme Eeva-Liisan ja Eikan luona. Tänään vuorossa olikin sitten kattaus Pakaalla, ja huomenna testaamme vihdoin ja viimein Pakaan kuuluisimman pihasaunan. Sen jälkeen alkaakin taas normiarki. Ja voi alkaa ihan luvan kanssa vouhottamaan keväästä ja kesästä ;)
P.S. Tänä jouluna oli muuten Täydelliset Joulukelit täällä meilläkin. Oheinen kuva otettu aatonaattona. Lunta on tullut tähän kuvaan verrattuna paljon lisää pyhien aikana. Kerrankin tarpeeksi lunta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti