maanantai 17. lokakuuta 2011

Hopeaketjukurssin saldoa


Viikonloppu vierähti vauhdilla hopeaketjukurssilla. Oli kivaa! Opettelimme ketjujen tekoa alusta lähtien, eli aluksi hopealangasta väännettiin veivin avulla "vieteri", josta sahattiin minisahalla hopearenkaita. Ensimmäisenä työnä oli muinaisketju (kuva alla), koska se toimii jonkinlaisena "perusketjuna" monelle ketjumallille. Omaan muinaisketjuuni liitin viisi pientä helmeä, jotta sain ketjuun hieman bling blingiä.

Seuraavaksi työksi valitsin yllä olevan kuningasketjun, johon liitin mustaa hematiittia välihelmiksi. Tykkään mallista kovasti ja jatkossa voisin tehdä samanlaisen kaulaketjun (jos kärsivällisyys riittäisi - rannekoruja on mukavampi tehdä kun saa valmista vauhdikkaammin...). Kuningasketjun teko oli ihan helppoa kun pääsi juonesta kiinni, enemmän aikaa kesti oppia miten kivien koukut väännetään.

Kurssimme ohjaajalla oli lukuisia ihania hopeaketjumalleja, joita jo sormet syyhyten tekisi mieli tehdä. Seuraavaksi hankintaan menee erinäinen määrä työkaluja ja tarvikkeita, joiden avulla voi itsekin vääntää hopearenkuloita alusta lähtien. Talven pimeinä iltoina valmistunee sitten toivottavasti ketju jos toinenkin.

Kotiläksyksi jäi vielä "onnenketju", jota en ehtinyt saada kurssilla valmiiksi. Mallin pohjana on muinaisketju, jossa käytetään kahden kokoisia hopearenkaita. Lisäksi tarkoituksena olisi laittaa siihen roikkumaan viisi pientä hopeatähteä tuomaan onnea matkaan :)

Ja sorry - kuvissa on karsea valaistus kun yritin kuvailla töiden jälkeen iltahämärässä. En vaan jaksanut säätää valojen kanssa tällä kertaa...

3 kommenttia:

  1. No voi ihku sentään, milloin sä pidät meille jatkokurssin niin että pääset syventämään opittuja taitojasi ;-) ?? t.C

    VastaaPoista
  2. Ihania! Miksi ihmeessä töissä pitää käydä kun ehtisi muutoin harrastamaan kaikkea kivaa =)!

    VastaaPoista
  3. Kauniita! Minäkin haluaisin korukurssille.

    VastaaPoista