lauantai 9. tammikuuta 2010

"Nuutti toivoo hyvää vuotta..."


Originelli kotikylämme Kantele on aina kulkenut asioissa omia polkujaan. Niinpä Kanteleella eivät lapset kierrä virpomassa pääsiäisen aikaan, vaan homma hoidetaan jo loppiaisena nuuttipukkien kiertäessä ympäri kylää laulamassa ja herkkuja pyytämässä.

Nuuttipukkien kierros on ollut kylässä perinteenä jo vuosikymmeniä. Resuisiin vaatteisiin sonnustautuneet lapset kiertävät talosta taloon, laulaa luikauttavat erityisen Nuutin kunniaksi sanoitetun laulun ja saavat suorituksesta palkakseen pussit täyteen erilaisia herkkuja. Kanteleen kyläkoulun ollessa vielä hengissä, saivat lapset Nuutin päivänä jopa vapaata koulusta laulukierrosta varten. Nyt kun lapset ovat siirtyneet Pukkilan kirkonkylän kouluun eikä vapaata enää perinteiden kunniaksi heru, laulettiin Nuutin kunniaksi lauluja tänään lauantaina. Tässä eräs ovellamme pyörähtänyt Nuuttipukkien pataljoona.

Illalla kyläläiset kokoontuvat vielä kylän nuorisoseurantalolle Nuuttijuhliin, karkeloihin jotka perinteisesti vetävät hyvän ohjelmansa ansiosta talon täyteen väkeä. Viime vuonna juhlakansaa viihdytti puolivallaton pappismies Isä Mitro, tänä vuonna showsta vastaa muun muassa Miitta Sorvali, Mari Vesala sekä Merja Larivaara.


2 kommenttia:

  1. wau, teidän kylällä on hienot perinteet!

    VastaaPoista
  2. Itse kun olin pieni, niin Nuutti kierrokset kesti koko päivän. Ja syömässä käytiin koululla.Välissä käytiin osa säkeistä viemässä kotiin. Ja illalla nuutti juhliin juoksemaan, muistan Kirkan, Fredin, Armin ja Dannyn, Katri Helenan, Eija Vilppaan monia muitatkin.

    VastaaPoista