Tikkitakin kahinaa ja kumisaappaita

Sadetta odotellessa...

Hip hurraa, tänään posteljooni toi hartaasti odottamamme paketin. Olemme jo muutaman vuoden ajan tilanneet kaikki"brittihenkiset" vaatteet (öljykangastakit, saappaat, tikkitakit jne.) suoraan Englannista. Osittain siksi, että Barbour tekee maailman parhaat öljykangastakit ja toisekseen sen takia, että ne ovat siellä mielettömän paljon halvempia. Yhden Suomesta ostetun Barbour-takin hinnalla saa briteistä laatikollisen samaa tavaraa.

Tämän päivän kuormassa tuli Hunterin saappaita, läjä Barbourin tikkitakkeja, tikkiliivi (... loistava koiranäyttelyyn), Arille musta trenssi, kengät ja rakastamansa "pappalätsä"... murto-osalla Suomen hinnoista.
Ja mikä parhainta - öljykangastakit, saappaat ja muut brittivermeet sopivat erinomaisesti myös Suomen keleihin. Sadetta, sumua, loskaa ja mutaa riittää ainakin Kanteleen leveysasteilla ihan riittämiin. Kun varustus on kunnollinen, ei kehno kelikään haittaa reipasta ulkoilmaelämää. Tyylistäkään ei tarvitse tinkiä, sikäli jos sattuu olemaan tälläinen hieman konservatismiin taipuvainen pukeutuja :)

Mikäli blogin lukijoissa on kaltaisiamme brittifanaatikkoja, jotka rakastavat öljykangastakin tuoksua ja sadepisaroita, käykääpä katsastamassa netissä www.outdoorandcountry.co.uk. Varsinkin alennusmyynneistä (joulun ja kesän jälkeen) saa poskettoman halvalla laatuvaatteita. Palvelu on erinomaista ja paketti Suomessa yleensä noin viikon kuluttua tilauksesta.

Hyvä ruoka on epämääräistä ja jäykkää?

Minä rakastan hyvää ruokaa. Valitettavasti se aikuisen maun mukaan hyvä ruoka ei aina vastaa kahdeksanvuotiaan käsitystä samasta asiasta. Kun testailen innolla uusia reseptejä, on uusi maku lapsen miestä "epämääräistä". Kun tarjolla on lihatiskin herkullisinta lihaa, on se lapsen mielestä "jäykkää". Näistä samoista asioista olemme vääntäneet kättä vuosikaupalla.
Toissapäivänä, jälleen yhden pitkällisen keskustelun jälkeen (...älä makaa ruokapöydässä, kaikkea on maistettava, miten käyttäydytään ruokailun aikana...), kulminoitui koko kahdeksanvuotiaan lapsen epätoivo seuraavaan lauseeseen:
- Äiti, mä ihan oikeesti yritän tottua näihin sun ruokiin...

Hysteeristä naurukohtausta pidätellessä en voinut muuta kuin miettiä, että kahdeksassa vuodessa ei ole vielä totuttu?!? Mahtaa meillä olla melkoiset kokkaukset. Jännityksellä odotamme tottuuko poika teini-ikään mennessä...

Toinen kysymys mitä olen miettinyt on se, milloin on vanhempana ylittänyt rajan, jossa hämärtyy lasten ja koirien asema omassa elämässä?

Samaisen ruokaepisodin iltana vaihdoin pikkumiehelle vaippoja. Pikkukaverilla oli kova meno päällä, sätki jalkojaan ja huitoi käsiään. Teki kaikkensa jotta vaipanvaihto olisi ollut hankalampaa.

Silloin jostain aivojeni syvimmistä sopukoista se tuli - painokkaalla äänellä sanottu "Paikalla" suoraan lapsen silmiin tuijottaen. Samalla sävyllä, samalla äänenpainolla kuin kurittomalle koiralle.
Ari repesi makuuhuoneen puolella hillittömään nauruun. Lapset ja koirat kasvatetaan kuulemma samalla tavalla.

Hmmm - pitäisikö niitä muka kasvattaa eri tavalla???

"Nuutti toivoo hyvää vuotta..."

Originelli kotikylämme Kantele on aina kulkenut asioissa omia polkujaan. Niinpä Kanteleella eivät lapset kierrä virpomassa pääsiäisen aikaan, vaan homma hoidetaan jo loppiaisena nuuttipukkien kiertäessä ympäri kylää laulamassa ja herkkuja pyytämässä.

Nuuttipukkien kierros on ollut kylässä perinteenä jo vuosikymmeniä. Resuisiin vaatteisiin sonnustautuneet lapset kiertävät talosta taloon, laulaa luikauttavat erityisen Nuutin kunniaksi sanoitetun laulun ja saavat suorituksesta palkakseen pussit täyteen erilaisia herkkuja. Kanteleen kyläkoulun ollessa vielä hengissä, saivat lapset Nuutin päivänä jopa vapaata koulusta laulukierrosta varten. Nyt kun lapset ovat siirtyneet Pukkilan kirkonkylän kouluun eikä vapaata enää perinteiden kunniaksi heru, laulettiin Nuutin kunniaksi lauluja tänään lauantaina. Tässä eräs ovellamme pyörähtänyt Nuuttipukkien pataljoona.

Illalla kyläläiset kokoontuvat vielä kylän nuorisoseurantalolle Nuuttijuhliin, karkeloihin jotka perinteisesti vetävät hyvän ohjelmansa ansiosta talon täyteen väkeä. Viime vuonna juhlakansaa viihdytti puolivallaton pappismies Isä Mitro, tänä vuonna showsta vastaa muun muassa Miitta Sorvali, Mari Vesala sekä Merja Larivaara.

Ylös, ulos ja lenkille

Viime päivinä hurjat pakkaset ovat hiljentäneet ulkoiluhaluja, mutta tänään lenkkeilijöitä sitten hemmoteltiinkin mahtavilla keleillä. Muutaman asteen pakkanen, mielettömän hieno aurinko ja lumiset puut - voiko sitä enempää toivoa?
Kiersimme Emilin ja koirien kanssa reippaan lenkin Kanteleen talvisissa maisemissa. Koirat porhalsivat sydämensä kyllyydestä lumessa ja emäntäkin sai aimo annoksen happea. Yksi äitiysloman parhaista puolista on se, että lenkille pääsee juuri silloin kun haluaa.
Tälläisinä päivinä voi hyvällä syyllä todeta, että on se vaan ihanaa kun on neljä vuoden aikaa...

Iloista uutta vuotta!

Välipäivät viuhahtivat vauhdilla alennusmyyntejä kolutessa (pro-shoppailija löytää aina hyviä löytöjä...) ja joulusta toipuessa. Aussit puolestaan ovat olleet kiireisiä puuhatessaan lumikasoissa... Nyt suuntaamme kuonot kohti ensi vuotta ja toivotamme Iloista Uutta Vuotta 2010!

Joulu tuli ... ja meni

Koko syksy meillä on vouhotettu joulua. Koristeita ja valoja ripustettu, lahjoja suunniteltu ja hankittu (viime tingassa kuten tavallista), herkuteltu ajatuksella jouluruuista, odotettu hauskaa yhdessäoloa läheisten kanssa aattoiltana. Vihdoin se odotettu aika tuli, ja taas se viuhahti ohi vauhdikkaasti. Nyt, tapaninpäivän iltana, olo on taas yhtä haikea kuin aina ennenkin. Jälleen vuosi odotettava ennen seuraavaa joulua. Ja toisaalta - ennen kuin taas huomaammekaan, uusi joulu on jo ovella... Seuraavana jouluna meitä onkin klaanissamme taas yksi lisää, sillä Maria ja Janne ilmoittivat aattona iloisen perheuutisen vauvelista. Emil ja Olli saavat heinäkuun alussa serkun! Olemme koko sakki oikein iloisia tästä uutisesta.

Aattona kokoonnuimme siis vanhempiemme ja sisarustemme kanssa meille joulun viettoon. Vilskettä ja hulinaa piisasi myöhäiseen yöhön (tai varhaista aamua se taisi jo olla). Hauskaa oli ja vatsat ähkystä ähisten on joulunpyhät kinkkua sulateltu. Joulupäivänä kävimme Lahdessa isovaarin ja isomummun luona ja illalla herkuttelimme Eeva-Liisan ja Eikan luona. Tänään vuorossa olikin sitten kattaus Pakaalla, ja huomenna testaamme vihdoin ja viimein Pakaan kuuluisimman pihasaunan. Sen jälkeen alkaakin taas normiarki. Ja voi alkaa ihan luvan kanssa vouhottamaan keväästä ja kesästä ;)

P.S. Tänä jouluna oli muuten Täydelliset Joulukelit täällä meilläkin. Oheinen kuva otettu aatonaattona. Lunta on tullut tähän kuvaan verrattuna paljon lisää pyhien aikana. Kerrankin tarpeeksi lunta!

Oi kuusipuu...

Öfään kastetilaisuutta varten koko kämppä puunattiin urakalla kuntoon. Viime metreillä sain päähäni että haluan parvekkeelle joulukuusen ja jouluvalot. Arille tuli komennus kuusimetsään, vaikka hän sitä vastaan jupisikin muihin kiireisiin vedoten. Onneksi kuuloni on valikoiva, joten vastalauseita asian tiimoilta ei huomioitu. Kuusi piti parvekkeelle saada. Kaunis ja tuuhea.

Isäntä hyppäsi mönkkärin selkään. Välillä katsoin ikkunasta kun pieni punainen mönkijä ajeli pitkin pellonreunoja yhteen suuntaan... sitten toiseen... vielä kolmanteen... reissu kesti ja kesti, mielessä jopa vilahti että mösjöö luistaa siivouspuuhista kuusen varjolla. Vaan eipä hätää, hetken kuluttua mönkijä puksutti pitkin mäkeä. Isännällä pipo silmillä ja kuusenneulaset leukapieliä raapien.

Mönkijä pysähtyi keittiön ikkunan eteen ja ikkunasta tuijotti Hyvin Hapan Mies. Kunnollisia kuusia ei kuulemma kasva koko Kanteleella ja että rouva saa hakea ihan itse uuden jos tämä ei kelpaa. (Huomautettakoon, että ilmaisu jota Ari käytti, oli huomattavasti värikkäämpi kuin tässä blogissa julkaistu!)

Parisuhteessa tulee joskus hetkiä, jolloin toisen osapuolen kannattaa pysähtyä miettimään, maksaako oman mielipiteen julkituominen vaivan. Tämä lienee yksi sellaisista. Jokainen voi päätellä kuvasta, onko kyseinen parvekkeemme komistus tuo toivomani "kaunis ja tuuhea". Yhtä kaikki, kuusi parvekkeellamme nyt on ja jouluvalot loistavat yli kylän. Ja kuten äitinkin diplomaattisesti totesi, kaukaa tieltä katsottuna kuusi valoineen näyttää tosi hyvältä... Sitä paitsi, aikani kulmakarvojani kohoteltuani, tämä kuusi tuo ainakin hyvän joulumielen. Sillä jokainen kerta kun siihen päin katsoo - ei voi olla nauramatta!