torstai 17. helmikuuta 2011

Postilaatikon iloiset yllätykset


Hoitovapaalla ollessa yksi päivän pienistä kohokohdista on postin saapuminen tänne pikkukylän perukoille. Meille päiväposti tulee melko myöhään, yleensä vasta iltapäivällä pikkumiehen päiväunien aikaan. Kun parhaimmassa tapauksessa postin mukana tulee jotain mukavaa luettavaa, pääsee lukemisesta nautiskelemaan vielä teekupin kera ihanassa hiljaisuudessa. Pieniä ovat onnen hetket.

Tällä viikolla postimiehemme on ollut suorastaan anteliaalla päällä. Tiistaina laatikkoon kolahti Teijan Keloranta & Käpälämäki -blogin arvonnassa voittamani ihana palkinto: Cath Kidstonin ihana essu ja soma muistikirja. Kiitos Teija ihanasta palkinnosta! Yleensä minulla ei ole minkäänlaista arpaonnea, joten ilahduin uutisesta kovasti.

Keskiviikkona puolestaan sain postia Wilhelmiinalta Kotiliesi-blogista. Häneltä tilasin todella kauniin New England -tyynynpäällisen. Kiitos Wilhelmiinallekin tästä hienosta, käsityönä tehdystä tyynyliinasta!


Ja kun tällä viikolla on postilaatikkoon kolahtanut vielä uusin Maalaisunelma ja Olivia, niin viikkohan alkaa olla suorastaan täydellinen mitä postin määrään tulee.


 Mukavaa torstaita kaikille lukijoille!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää ystävänpäivää


Pidän ystävänpäivästä, vaikken koskaan oikein olekaan omaksunut sitä jenkkityylistä ystävänpäivähörhöilyä kaikenmaailman sydänhömppäkrääsän kera. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, kuinka onnellinen saa olla siitä että lähellä on ystäviä jakamassa elämän iloja ja suruja. Kiitos siitä!



Ystävänpäivän kunniaksi nautiskelimme päiväkahvilla muhkeat viinerit, jotka mieheni toi kauppareissulta. Mieheni yllätti minut myös tuomalla kauniin kimpun vaaleanpunaisia ruusuja. Se on sinänsä huomionarvoinen seikka, sillä hän harvemmin muistaa tälläisiä asioita. (...liekö asiaan vaikuttanut pari päivää sitten vaivihkaa  tokaisemani "oho, maanantaina on y-s-t-ä-v-ä-n-p-ä-i-v-ä", ja tänään aamuhesarin takaa huikkaamani "hyvää y-s-t-ä-v-ä-n-p-ä-i-v-ä-ä". Mene ja tiedä, mutta toki nainen aina kauniista kukkasista ilahtuu *virnistää*)


Lämpimiä ajatuksia täältä kirkkaan auringonpaisteen ja kipakan pakkasen keskeltä
Teille Kaikille Blogiystävillenikin!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Vaaleanpunainen hiipi keittiöön


Tervehdys pitkästä aikaa. Meillä on eletty hiljaiseloa blogimaailmassa paristakin syystä. Päivät ja illat ovat täyttyneet kaikesta muusta, eikä kotona oikeastaan ole tapahtunut mitään mainittavan arvoista. Tänään sain kuitenkin kenties auringonpaisteen ansiosta hieman inspiraatiota sisustusjuttuihin.


Keittiön pyyhehylly sai hieman keväisemmän lookin, ja jouluinen valokranssi sai vihdoin lähtöpassit kaapin perälle odottamaan ensi syksyn pimeneviä iltoja. Kuin varkain hiipi hyllyyn vaalenapunaisia juttuja. Himlan pyyhkeitä, jotka hankin viime kesänä lomareissusta, Iittalan tuikkuja. Rosmariini-kortti muistuttamaan  siementen kevätkylvöistä.


Minä olen viettänyt hiljaiset iltahetket puutarhakirjoja ja siemenluetteloita tutkien. Joko teillä sormet syyhyää puutarhatöihin? Toistaiseksi täytyy kuitenkin kukkaloistoa ihailla vain sisällä. Jostain syystä ruusutkin ovat meillä tällä hetkellä vaaleanpunaisia. 


Ihanaa lauantaita!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Hurmaava puolukkapiirakka


Tänään meillä kokoonnuttiin naisporukalla kosmetiikkakutsujen pariin. Kahvipöydässä ollut puolukkapiiras keräsi sen verran kehuja, että lupauduin laittamaan ohjeen blogiin. Ohjeen alkuperästä en tiedä sen enempää, mutta omaan reseptikansiooni sain tämän äidiltäni. Herkullinen on, sen myönnän itsekin. 

Aineet:
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
100 gr voita
1 kananmuna
1 dl ranskankermaa ( creme fraiche purkissa on 150 g, olen käyttänyt pohjaan koko purkillisen desin sijaan)

Sekoita kuivat aineet. Nypi joukkoon pehmeä voi. Lisää kananmuna ja ranskankerma, sekoita tasaiseksi ja levitä pyöreään piirakkavuokaan.

Täyte:

200g vaniljalla maustettua tuorejuustoa (itse käytän Sunnuntain vanilja rahkavalmistetta, löytyy kaupan juustohyllystä)
1 dl ranskankermaa (toinen creme fraiche purkki siis täytteeseen)
1 kananmuna
2-3 dl puolukoita
1,5 dl ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita täyte ja levitä piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Itse olen paistanut hetken aikaa pohjaa uunissa ennen täytteen levitystä, ja vasta sitten lisännyt täytteen ja laittanut puoleksi tunniksi uuniin. 

Makoisia kahvitteluhetkiä!

Illan hiljaisina hetkinä


Meidän takasta on tässä blogissa nähty kuvia varmaan enemmän kuin laki sallii, mutta laitanpahan vielä, koska se niin oleellisesti liittyy tähän iltaan. 
Tänään on nimittäin lähes täydellinen ilta. Talo suorastaan hipihiljainen, ja päivällä tehdyn siivouksen ansiosta myös putipuhdas. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan takassa rätisevä tuli. Pojat ovat nukkumassa, mies yövuorossa ja minä nautiskelen parhaasta mahdollisesta seurasta eli sisustuslehdistä, suklaasta ja pienestä "yömyssystä". Pitkästä aikaa pääsin koneelle lukemaan teidän ihanaisten blogeja ilman että pieni nahkakääpiö roikkuu lahkeessa tai tekee tuhojaan siellä minne silmä ei yllä.
   

Alkuviikosta tullut Vakre on ollut lukematta, mutta tänään siihenkin löytyi aikaa. Ja netistä löytyi ihania kevätvaatteita, joita tekisi mieli tilata sitten joskus kun budjetti sallii. Eli sieluni kyllyydestä sisustusta, muotia ja herkkuja - aah! Pienestä sitä ihminen tulee nykyään onnelliseksi.


Saisinko pyytää että tämä ilta kestäisi piiiitkäään, kiitos?
Mukavaa viikonloppua!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Olohuone (part 2): ruokailutila


Lupailin teille jossain vaiheessa lisää kuvia uudistuneesta olohuoneesta. Varsinainen olkkarin puoli käytiin läpi tuossa edellisessä postauksessa, joten nyt tutkaillaan sitten huoneen toista reunaa. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, ikkunoista tuli sen verran valoa että osa kuvista on ihan ylivalottuneita mutta koitetaan kestää. Kuvausolosuhteet eivät talven pimeydessä ole kovin hyvät, ei kirkkaassa päivänvalossa sen paremmin kuin illan hämärässäkään...
Meillähän siis kaadettiin olohuoneen ja entisen työhuoneen välistä seinä, ja "ruokasali" muutti tämän vanhan työhuoneen tilalle. Ja työhuone puolestaan on nyt vanhassa ruokailutilassa.

Huoneen takaseinältä löytyy ehkä kaikkein rakkaimmat huonekaluni koko talosta, nimittäin vanhat lasikaapit. Ne ovat mummini ja hänen siskonsa peruja heidän Turun asunnostaan. Kun pikkutyttönä menimme Turkuun, otti mummini sisko näistä kaapeista upeat nukkukodin kalusteet, joilla sain leikkiä aamusta iltaan. Nukkekodin kalusteet olivat mummini vanhat: taidokkaasti tehtyjä vanhoja puuhuonekaluja, nojatuoleja jotka oli päällystetty punaruskealla sametilla, pikkuruisia tina-astioita, ihania pikkunukkeja... Kenties intoni sisustukseen on jokin takauma lapsuuden leikeistäni? :)
Olin onnesta ymmyrkäisenä kun sain nämä kaapit mukaan ensimmäiseen asuntooni. Ja siitä lähtien ne ovat mukanani kulkeneet. Ja tulevat kulkemaan.


Ruokailutilan valaistus hoituu näillä katosta roikkuvilla lasilampuilla. Nämä löysin kesällä naapurikylän sisustusliikkeestä, ja tykästyin niihin ensisilmäyksellä. Kattovalot ovat meillä harvoin päällä, täälläkin vain jos istumme pöydän ääressä. Valaistuksena on pääasiassa pikkulamppuja, joita löytyykin sitten joka kaapin päältä...


Tässä vielä yleiskuva tilasta, suurin piirtein takan kohdalta otettuna. Vasemmalle puolelle jää kaappirivistö, jota emme purkaneet pois, sillä talossamme ei ole liikaa säilytystilaa. Kunhan budjetti antaa periksi, hankitaan kaapistoon liukuovet, jotka eivät näytä ihan näin "makuuhuonemaisilta". Ajatuksena olisi fiksata myös kuvassa näkyvä peili uudella värillä, mutta projekti on "to do" -listalla sitten jossain vaiheessa.


Tässä vielä kuva toisella seinustalla olevasta vanhasta kaapista, joka on ollut mieheni lapsuudenkodissa leipäkaappina.


Sen päällä on yksi lempitauluistani, joka myöskin on kulkenut mukanani kodista toiseen. Remontin jälkeen tauluja on laitettu seinälle varsin nihkeästi. 


Ruokapöytä tuoleineen on meillä ikuinen kädenväännön kohde. Haluaisin ainakin uudet tuolit, sillä näissä on tolkuttoman huono istua iltaa pidempään, mutta kuten arvata saattaa, on mies eri mieltä (kysymys kuuluu: kuunnellaanko miesten mielipidettä tässä asiassa?). Samoin pöytä on mielestäni liian tumma verrattuna muihin huonekaluihimme, mutta sehän on vain järjestelykysymys :) Jossain vaiheessa haaveissa siintelee siis uusi kalusto, mutta toistaiseksi on tyytyminen tähän.


Ja kuten kuvista vielä huomaa: verhoja odotellessa...
Mukavaa viikonlopun jatkoa!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kodin tölkit kotiutuivat


Viime viikolla meille kotiutuivat huutiksesta huutamani Riihimäen vanhat kodin tölkit. Tykkään niistä kovasti. Sen verran kiireinen viikko on kuitenkin takana, etten ehtinyt tölkkejä vielä "sulauttaa" sisustukseen, vaan olen lähinnä keskittynyt ihailemaan niitä ruokailutilan pöydällä... Kenties tällä viikolla ne saavat sisäänsä kynttilän tai valosarjan. Tai jotain. 
Tällä hetkellä tuntuu ettei mielessä ole minkäänlaista "visiota" kodin sisustamiseen, vaan mielen täyttävät aivan muunlaiset asiat. Joku keväinen sisustuslehti voisi tuoda kaivattua inspiraatiota ja kevätfiilistä?

 P.S. Kiitos kaikille verho-ongelmaani pohtineille! Ideat on pistetty visusti korvan taakse, ja kunhan tästä taas  into kasvaa niin verhot ilmestyvät ikkunaan!