sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulun jälkeen

Haikea olo. Joulun viimeisiä tunteja viedään ja huomenna alkaa taas arki. Takana on vauhdikas joulukuu ja ihana joulu yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Ehdin harmillisen vähän päivittämään blogia, tarkoituksena oli näyttää joulukotiamme useammastakin kulmasta. Tässä kuitenkin vielä pari räpsyä joulukuusesta.

Joulukuusi on meillä yleensä loppiaiseen asti, sen jälkeen joulukoristeet riisutaan talosta ja punaiset sävyt pakataan sisustuksesta odottamaan seuraavaa joulua.

Loppiaiseen asti kuitenkin vielä tunnelmoidaan, vaikka täytyy myöntää että sisustuksessa olen jo tuumaillut keväisiä sävyjä. Tosin, jos rehellisiä ollaan, perusväritys ei miksikään muutu: valkoista, ruskeaa, beigeä, harmaata. Muita värejä tulee vain pieninä ripauksina sinne tänne. 
Uusia suunnitelmiakin kodin suhteen olisi jo roppakaupalla, vaikka vielä muutama viikko sitten manailin etten ryhdy minkäänlaisiin remppa/rakennuspuuhiin piiiitkääään aikaan. Noh, pitkä aikahan on suhteellinen käsite. Uusi vuosi näyttää mitkä suunnitelmista toteutuvat.
 Näistä Rivieran kelloista taisi tulla lempparikoristeet, en raaskisi niitä mitenkään laittaa laatikkoon odottamaan ensi vuotta...
Joulusäät olivat kylmät mutta upeat. Meillä on mahtavat kinokset lunta, ja pakkanen puhalsi kuistin kanervan kauniiseen huurteeseen. Talvi jatkuu. Ja oikeastaan se on aika ihanaa.

5 kommenttia:

  1. Kauniita jouluisia kuvia. Nuo RM:n Kellot ovat kyllä kauniit.

    VastaaPoista
  2. Ihanat helminauhat teidän kuusessa! Minä ostin koiramäen pajutallilta kellon, tykkään myös. :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä ihanaa, että kaunis talvi jatkuu ja alkaa valoistua, vaikka joulu alkaakin olla kohta ohi. Uutta vuotta kohti uusin suunnitelmin!
    Kauniita joulukuvia!
    Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
  4. Kauniita joulukuvia! Nuo kellot on kyllä tosi ihanat.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Hyvää loppuvuotta koko perheelle!

    VastaaPoista