sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Jotain sinistä ja vähän hempeää punaistakin



En koskaan uskonut tämänkään päivän koittavan. Ensinäkin, meillä on ompelukone, mikä on jo oma huvittava tarinansa jonka voin joskus erikseen kertoa. Toiseksi, minä jopa osaan tehdä sillä jotain. Toki vielä tutustumme toisiimme, kone ja minä, mutta yhteistyömme on alkanut ilman suurempia ärräpäitä.

Kolmanneksi, on hurahtanut kankaisiin(kin). Maailma on pullollaan ihania kankaita, joista voi suunnitella kaikenlaista kivaa. Tässä muutama otos viimeisistä kangashankinnoista. Hämmästykseni on suuri, sillä huomaan että meille on vaivihkaa hiipimässä sinertäviä sävyjä. En ole koskaan ollut mikään suuri sinisen ystävä sisustuksessa, mutta nyt se vaikuttaa kesää vasten jotenkin raikkaalta väriltä, ainakin pieninä ripauksina.

Ylemmän kuvan ruutukankaasta tulee tyynynpäällisiä, samoin siniharmaasta pellavasta. Rusehtava pellava päätynee pöytäliinaan, mutta kangasta on sen verran paljon että siitä varmaan kehitellään vielä muutakin. Alemmassa kuvassa puolestaan on paljon inspiraation varaa, ihan tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole. Jotain kesäistä niistä viritellään... Alimmasta kankaasta tulee keittiöön pöytäliina kesäksi, olen kyllästynyt katsomaan tylsää puupintaa koko ajan. Sisustukseen nämä kankaat kuitenkin päätyvät, vaatteet aion jatkossakin ostaa visusti kaupasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti