keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Tikkaita ja tyynyjä, kukkia ja laatikoita







Maanantaina posti ihanan paketin, josta löytyi tilaamiani tyynynpäällisiä, kukkalaatikoita sekä sisustustikkaat. Kiitos WillesTextil- ja Puulaatikot-blogit, joista tuotteita voi tilata! Olen äärimmäisen tyytyväinen hankintoihini, meillä on monta paikkaa jossa niitä voi käyttää. Kaikki tuotteet ovat erittäin laadukasta käsityötä, jota on ilo pitää esillä omassa kodissa.

Kukkalaatikoita olen pyöritellyt sisään ja ulos, ylös ja alas - enkä osaa päättää mihin ne nyt ensimmäiseksi laittaisin. Tyynyt löysivät paikkansa ainakin toistaiseksi yläkerran aulasta, tosin sohva vielä odottaa " kesälookiaan" eli valkoista Ektorpin päällystä. Sisustustikkailla on tärkeä virka yläkerran kylppärissä, mutta kunhan pikkumies muuttaa omaan huoneeseensa niin tikkaat siirtyvät todennäköisesti sinne.

Tämä viikko onkin hurahtanut "ihan pihalla" eli pihatöitä tehden. Niitä meillä riittää. Silti intoa olisi myös käsitöihin ja sisusteluun, mutta aika ei meinaa millään riittää ihan kaikkeen. Nyt täytyy kuitenkin nauttia auringosta kun se vihdoin paistaa!

4 kommenttia:

  1. Ihanat tyynyt!
    Niistä mä sainkin idean kirjoa uuden taloni koordinaatit tyynyihin. Vautsi vau! Toivottavasti ehdin ja muistan toteuttaa idean.

    Puulaatikot ovat myös kauniita. Teillä on varmasti ihana puutarha.

    Saanko laittaa blogisi listalleni?

    VastaaPoista
  2. Totta kai voit laittaa blogini listallesi! Meidän puutarha on oikeasti todella vaiheessa mutta tämän kesän aikana on tarkoituksena saada sitä tehtyä ihan toden teolla. "Ongelmana" on se että tontti on aika iso ja kivinen, joten pihan laittaminen vie hurjasti aikaa. Mutta nurkka kerrallaan, niin ehkä sitten 10 vuoden päästä näyttää joltain :)

    VastaaPoista
  3. Iso tontti ihanaa, eipähän jää unelmat tilanpuutteeseen!
    Hyviä puutarhanteko hetkiä!

    VastaaPoista
  4. Ihanat on ja sopii teille vallan hyvin :) Tulin siis kurkkailemaan . Kiitos Satu sinulle mukavista kaupoista .
    Kaunista juhannusta.

    VastaaPoista