Terveisiä rapakon takaa

Palailin eilen kotimaisemiin jenkkilän reissusta, tällä kertaa suuntana oli South Dakota ja siellä paikallinen "pikkukaupunki" Rapid City. Kaiken muun touhun lisäksi ehdin nähdä kerrankin myös maisemia, sillä kävimme retkellä Rushmore Mountainsilla sekä Custerin kansallispuistossa, jossa vastaan kävelivät muun muassa lukuisat puhvelit, peurat ja aasit.

Rushmore Mountains on kuulu kallioon hakatuista presidentin kuvista. Paikka herätti kunnioitusta, varsinkin kun kaiverrustyö on tehty 20-30-luvuilla, jolloin työkalut olivat hieman toista luokkaa kuin nykyään. Kaikkiaan nelisensataa miestä on tehnyt paikan eteen töitä yhteensä 14 vuotta.

Needle´s eye oli yksi kierroksen nähtävyyksistä.

Näiden kallioiden keskellä sitä tunsi olonsa varsin pieneksi...
Ruokimme puistokierroksella tietysti myös villiaaseja. Aasit söivät kiltisti kädestä, ja olivat aika söpöjä otuksia. Melkein tahtoisin oman aasin :)

Puhvelit kävelivät luonnonpuistossa vapaana, mutta niitä ei parane silitellä - eläin rusikoi helposti auton täysin romuksi!

Matka oli vauhdikas, ja kotiinpaluukin onnistui sitten lopulta. Mitä nyt kaksi lentoa peruttiin ja aikaa kului lentokoneessa/kentillä nelisenkymmentä tuntia, mutta who cares - kotiin päästiin ja se on pääasia. Reissun jälkeen onkin mukavaa taas virittäytyä kotitunnelmiin hauskojen muistojen kera...

Viikonloppuna...

... siivotaan kotia ja pihaa

... harrastetaan koirien kanssa

... vietetään aikaa yhdessä

... nautitaan syksystä

Kaunista viikonloppua ystävät!

A niin kuin Arabia

Minä rakastan vanhoja astioita. Siis rrrrrrakastan. Niissä on jotain niin kaunista, ajan patinaa, vuosien saatossa tulleita pieniä kolhuja, himmenneitä väripintoja, kauneusvirheitä jotka kertovat omaa tarinaansa esineen elämästä.

Kovin paljoa meillä ei näitä aarteita ole (vielä), mutta toivottavasti vuosien saatossa kokoelmani kasvaa vähitellen. Ei ole väliä, onko astia tiettyä merkkiä/sarjaa tai kuinka vanha se on. Kaikki käy, kunhan esine on kaunis ja ajan hellästi patinoima.

Kävin jokunen viikko sitten naapurikaupungissa kirpparilla. Tämä lienee siksi uutisen arvoinen asia, sillä - syystä jota en oikein itsekään tiedä - käyn todella harvoin kirppareilla. Ei vaan tule mentyä. Onnekseni satuin tällä kertaa astumaan ovesta sisään.

Kaiken romun keskellä tieni kohtasi näiden Arabian tarjoiluastioiden kanssa. En tiedä teinkö hyvät vai huonot kaupat, kaksi isohkoa, soikeaa tarjoiluastiaa irtosi hintaan 20 eur kappale ja kulhosta maksoin kympin. Tunnustan rehellisesti - minulla ei ole harmainta aavistusta mikä hintataso kirppareilla vanhoissa astioissa on. Mutta hinnasta viis, astiat ovat olleet ahkerassa käytössä siitä lähtien ja ne ovat tuoneet iloa arkeen. Eikö ostos siis ole silloin enemmän kuin onnistunut? Saatanpa jatkossa avata kirpparin oven hieman useammin...

Sadonkorjuu ja olohuoneen remontti

Pienen ruukkupuutarhani sadonkorjuuaika koitti tänään. Minulla ei ole kasvimaata, joten olen kasvattanut terassilla ruukuissa pitkin kesää tomaattia, salaattia, tilliä, persiljaa ja minttua. Itse asiassa ne kasvoivat varsin hyvin ja varsinkin tomaattien määrä yllätti.
Tänään koitti kuitenkin sadonkorjuun aika, sillä ilmat ovat jo sen verran viileät, että pelkään kylmän vievän erityisesti persiljan ja mintun mennessään. Persilja ja tilli pakastettiin tänään talven varalle, tomaatit ja minttu nautitaan lähiaikoina salaateissa.

Myös omppuja olemme saaneet tänä vuonna mukavasti ystäviltämme. Niitä säilytetään terassilla, josta niitä on helppo napata välipalaksi vaikkapa pihatöiden lomassa. Ja tietysti niistä tehdään piirakkaa ja muita herkkuja iltapäiväteen herkkuhetkeen.

Sisustuskuvat antavat edelleen odottaa itseään. Meillä vallitsee alakerrassa täysi kaaos. Olemme jo pitkään suunnitelleet, että olohuoneesta puretaan seinä, jotta saadaan lisätilaa "ruokasaliksi". Meillä kun kestitään isoa sukulais- ja ystäväjoukkoa, niin kunnolliselle ruokailutilalle olohuoneen yhteydessä on käyttöä.

Mieheni ahersi pari iltaa ja nyt on vanhan työhuoneeni seinä purettu. Seuraavaksi liotellaan vanhat tapetit seinästä pois ja sitten uutta tilalle sekä ex-työhuoneeseen ja olohuoneeseen. Lisäksi uuteen ruokailutilaan pitää vaihtaa lattia, jotta siitä saadaan yhtenäinen olohuoneen lattian kanssa.

Tässä samassa rytäkässä tulee nyt sitten taas kerran myllättyä huonejärjestys uuteen uskoon, sillä alakerran pikkuhuoneeseen muuttaa nyt yläkerrasta mieheni työhuone, ja pikkupoikamme saa huoneekseen isänsä vanhan työhuoneen.
Kun tavaroita taas kannetaan ees taas, siis sitten kun olohuone on valmis, niin epäilenpä syksyn olevan jo pitkällä... Mutta mieli pysyy virkeänä ja puuhaa riittää, kun suunnittelee taas kaiken uuteen uskoon! Se lienee yksi sisustusharrastuksen tarkoituskin?

Syksyn ensimmäinen päivä

Kalenterin mukaan tänään on syksyn ensimmäinen päivä. Meillä tosin syksytunnelmissa on fiilistelty jo heti ilmojen viilentymisen jälkeen.
Varma merkki syksyn alkamisesta on savisten saappaiden ilmestyminen etukuistille. Kunnolliset saappaat ovat maaseudulla ehdoton juttu, niille löytyy käyttöä päivittäin metsälenkeillä, puutarhassa, peltotöissä...

Syksyyn kuuluu lämmin valo. Lyhdyt ovat jo ilmestyneet kuistille. Niissä poltetaan kynttilöitä joka päivä läpi syksyn ja talven.

Syklaamit tuovat väriläiskän syksyn sävyihin. Tänä vuonna syklaameja löytyy muun muassa etukuistilta.

Ja kohtahan voi alkaa odottaa joulua, eikös? Sen verran piti jo fiilistellä, että kieputin jouluvalot terassin aurinkovarjon ympärille. Valot tuovat mukavan tunnelman illan hämärään, ja terasilla voi nautiskella vaikkapa lasillisen viiniä kattona yön kirkas tähtitaivas...

P.S. Yksi asia mikä valitettavasti myös kuuluu syksyyn, on vintillä rapistelevat hiirulaiset. Tämän syksyn ensimmäinen touhuaa parhaillaan kattopaneelien välissä... Minulla on hirveä hiirifobia, joten ymmärrettävästi tästä syksyn ilmiöstä en todellakaan ole innoissani!

Omppuherkkua

Meille oli eilen illalla ilmestynyt omppuja kuistille sillä aikaa kun olimme poissa kotoa. Kiitos Sinulle, kuka lie olitkin joka ne toit! Oli siis hyvä hetki valmistaa syksyn herkkujälkkäriä, joka kulkee meillä nimellä Omenahyvä. Tällä on kai joku virallinenkin nimi? Resepti lienee varsin perinteinen, sillä tämä(kin) on kaivettu "kotitalousraamatustani" eli 80-luvun yläasteen kotitaloudenkirjasta, josta joskus aikaisemmin tänne jotain postailin.

Vinkiksi resepti teillekin, jos omppuja kertyy pihapuusta runsain mitoin eikä aina oikein tiedä mitä kaikilla tekisi.

Näin se käy:

2-4 omenaa (siis kaupan omenia, omasta omppupuusta saa laittaa reilusti enemmän riippuen siitä kuinka paljon herkkua haluat valmistaa)

1dl vettä

Pinnalle:

75 grammaa margariinia/voita
1/2 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia (itse laitan reilusti enemmän)

vuokaan voita

Kuori ja lohko omenat (kotimaisia omppuja en ole kuorinut). Laita vuokaan ja kaada vesi omppujen päälle. Sulata voi, sokeri, kaurahiutaleet ja kaneli kattilassa tasaiseksi massaksi. Kaada seos omenien päälle ja sekoita. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Tarjoa lämpimänä tai kylmänä vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai maidon kera. Superhelppoa, superhalpaa ja superhyvää!

Sisustusrintamalla syksy tekee tuloaan, ja kesän hempeät värit vaihtuvat meilläkin vähän tummempiin. Projekti tosin on kesken, joten laitan kuvia kun jotain valmistuu. Kesällä meillä oli harvinaisen hiljaista sistustusjutuissa, sillä en yksinkertaisesti jaksanut olla sisällä näin aurinkoisena kesänä. Ilmojen viiletessä kasvaa inspiraatio kodin kohentamista kohtaan.

Pari päivää sitten kävin pitkästä aikaa tonkimassa vanhan navettamme kätköjä, ja tein sieltä aika hauskoja löytöjä. Vanha penkki on jo saanut päälleen valkoisen maalin, ja pari vanhaa Arabian kannua odottaa kunnollista pesua. Kannut eivät ole mitään supervanhaa Arabiaa, mutta ihan hauskoja kuitenkin.

Lisäksi navetan vintiltä löytyi hylätty kirjoituspöytä, joka ei valitettavasti ole mitään talonpoikaisantiikkia, mutta sen verran vanhan mallinen jokatapauksessa että se tulee jossain vaiheessa saamaan pintaansa valkoista maalia. Suunnittelin pöytää aluksi olohuoneen nurkkaan, myöhemmin ehkä pikkumiehen huoneeseen kunhan hän sellaisen ensin saa. Laitan kuvia jossain vaiheessa kun saan ne kuvattua.

Uusi minä

Blogi on ollut pitkän aikaa hunningolla, sillä heinäkuu hujahti ohi hurjalla vauhdilla. Päiviin mahtui kaikenlaista puuhaa ja kun kelitkin ovat olleet kertakaikkiaan mahtavat, niin koneen ääressä ei juurikaan tullut istuttua. Kaikenlisäksi HP:ni sanoi itsensä loppukuusta irti, joten koneen korjaus vei aikansa. Ei tämä vanha uskollinen läppärini vieläkään entisessä vedossa ole, mutta toivotaan että toimii edes hetken. Vakaasti jo tuumin siirtyväni takaisin "omenakansaan" kun uuden koneen hankinta tulee ajankohtaiseksi. Mutta pulinat pois ja asiaan.

Meillä alkaa mieheni kanssa nimittäin ihan uusi elämä. Siis elämä johon kuuluu aktiivista kuntoilua. Tai näin on ainakin vakaa aikomus.

Syynä tähän tiukkaan päätökseen on orastava keski-ikä, joka on tuonut mukanaan kertakaikkisen rapistuneen kunnon. Viime vuodet ovat olleet niin haipakkaa menoa, että kuntoilu on jäänyt, ja sen kyllä huomaa paitsi omasta habituksesta niin myös ihan jokapäiväisestä jaksamisesta.

Koirien kanssa meillä on kyllä reippailtu, mutta siinä ei pahemmin kunto kasva tai kilot karise. Vyötärölle kertyneet raskauskilot ja miehen muuten vaan myötätunnosta tukevoitunut ulkomuoto karistetaan meillä jatkossa juoksulenkenkeillä. Ja jos vallan innostutaan niin kenties salille...? Mitään suuria tavoitteita kilojen karistamisessa ei ole, jos jotain lähtee niin hyvä niin. Tavoitteena on ennemminkin kohottaa omaa jaksamista arjessa eikä se yhteinen aikakaan yhtään pahitteeksi ole.

Ja kun mies on kuntoiluprojektissa mukana, niin tottahan mukaan pitää saada ripaus tekniikkaa. Vai kuka sitä nyt ilman sykemittaria kuntoilisi? Niinpä meillä tikittää ranteessa orjapiiskurina Suunnon t4c-sykemittari, josta löytyy oma "personal trainer". Eli mittari siis kertoo millaisella tahdilla mennään, kuinka pitkään ja usein, jotta vaikutus kunnon kohoamiseen on mahdollisimman optimaalinen. Ja jotta askel olisi mahdollisimman kepeä (mitä se muuten EI ollut kun kävimme ensimmäisen juoksulenkin heittämässä...), niin jalassa vipattaa uudet menokkaat.

Tämä ryhtiliike kai liittyy jotenkin syksyn tuloon. Kesä on eletty kuin ellun kanat, ja nyt kun esikoisella alkaa taas keskiviikkona koulu, niin jonkinlaista säännöllisyyttä kaipaa arkeen. Unta, liikuntaa ja terveellistä ruokaa - näillä eväillä meillä suunnistetaan syksyä kohti.